Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Rinnan kokopoisto ja kainaloevakuaatio
Huomenia Etelä-Suomesta!Minut leikattiin lokakuussa, koko rinta pois ja kainalo tyhjäksi, 23:ssa imusolmukkeessa oli etäpesäke. Perusperiaate oli, että yksi yö sairaalassa, jos kaikki sujuu hyvin. Minua pidettiin varmuuden kaksi yötä, kun tulin 80km päästä.
Minulta oli toinen dreeni poistettu sairaalassa ja toisen kanssa elelin viikon kotona. Minulla kertyi runsaasti nestettä dreenipussiin,mutta ei kudoksiin, joten minun ei onneksi tarvinnut lähteä sairaalaan punktoitavaksi, vaikka se lienee monen kohdalla tavallista. Haava parani hyvin, keppijumppasin mutta en väkisin "repivällä" tyylillä. Minulla ei ole pieniä lapsia, joten nostella ei tarvinnut. Jälkitarkastuksessa kaikki olikin ok.
Vietin pääni takia sairaalassa juuri ennen rintaleikkausta 4,5vkoa ja sen jälkeen olen tuntenut oloni aika turvattomaksi erityisesti syöpäklinikalla. Osastollahan oli aina hoitajat ja lääkärit lähellä.
Sen olen tässä matkalla oppinut, että aina avoimesti kerron, mikä pelottaa ja mitä mietin. Olen kyllä aina saanut ymmärrystä ja tukea hoitohenkilöstöltä. Tosin tunnen, että pääni saa aina aikaiseksi ylimääräisiä "säälipisteitä" ja sitten kotona taas itkettää, että tilanteeni on niin surkea, että hoitajatkin säälivät. Mutta pelkojani on helpottanut, kun olen niistä puhunut.
Rohkeutta sinulle ja kerro sairaalassa ajatuksistasi,
Santeri
- Re: Rinnan kokopoisto ja kainaloevakuaatiosanteri