Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: MYÖS UUSI FOORUMILLA
Hei!Koitetaan MeriTuuli muistutella toisiamme sunnuntaina siitä varjoaineesta. Sehän maistuu ja tuoksuu ihan anikselle; juodaan sitä ja kuvitellaan samalla, että istutaan Etelä-Ranskassa juomassa pastista. Sekoitin sen kerran veden sijasta mustaherukkamehuun ja litkusta tuli niin kauheaa, etten meinannut saada sitä yökkimättä kurkusta alas. Viinaan sitä ei uskalla sekoittaa, joten täytyy vaan tyytyä veteen;-) Ehkä patonkia ja brietä voisi olla mukana täydentämässä mielikuvaa.
Kuulosti Julia kivalta, että tartut taas savitöihin. Jotenkin oloa helpottaa, kun voi täyttää päivänsä erilaisella puuhastelulla. Kaikenlaiset voimia ja iloa antavat asiat ovat meille kaikille tuiki tarpeen.
Minä sain Valtiokonttorista hyväksynnän työkokeilulle. IHANA askel eteenpäin. Tarvitsisin vielä tosiaan hyviä uutisia TT-kuvista!! Kiitos kannustustavista toivotuksista.
Toiveikasta mieltä ja oloa kaikille,
Santeri
- MYÖS UUSI FOORUMILLAhannakaija
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAMehitähti
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAsanteri
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAhannakaija
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAhannakaija
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAsanteri
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAMeriTuuli
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAsanteri
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAsanteri
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAhannakaija
- Re: MYÖS UUSI FOORUMILLAKehäkukka
- synkissä mietteissäjulia
- Re: synkissä mietteissäkevätmieli
- Re: synkissä mietteissäTigerlily
- Re: synkissä mietteissälillukka
- Re: synkissä mietteissäkevätmieli
- Re: synkissä mietteissäohdake