Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Minä pääsin

Iltaa

Mulle sanoi kansainvälisesti arvostettu rintasyöpään erikoistunut dosentti, että jos imusolmukkeistakaan ei löydy tutkimuksissa syöpäsoluja, ei niitä silloin löydy muualtakaan elimistöstä.

Eli levinneisyystutkimuksiin ei paikallisen syövän diagnoosilla pääse ainakaan TAYSissä. Itse en kyllä epäilekään, että tautia olisi muualla, ainakaan sellaisessa muodossa että se missään kuvissa näkyisi. Yksittäiset solut eivät missään tutkimuksissa näy, ja jos sellaisia on, niin nämä samat sytostaatit iskevät niihinkin.

Levinneisyystutkimuksiin pääsen siis oireiden perusteella, toivon kuitenkin ettei sellaisia oireita tule. Veriarvotkin kertonevat jotain.

Tänään tiputuksessa oli yhtä aikaa haimasyöpäpotilas. Hän kertoi tuttavastaan jonka rintasyöpä oli levinnyt luustoon. Tämä oli hoidettu Saksassa ja parantunut syövästään. Sanoikohan hän, että siitä on jo 7 vuotta aikaa. Kummasti noita parantuneita pulpahtelee sieltä täältä, ja sitä vastaanhan meillä ei ole yhtään mitään :)

Ällö öglö cef-olo jatkuu, Yrjö taas kiertelee maisemissa, muttei ole löytänyt onneksi perille... Voi kun tää menis juhannukseksi ohi...
kevätmieli | 18.6.2007 klo 21:23:26