Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: uusi tapaus

Muistan tunteen, kun asia oli vasta uusi ja diagnoosin oli vasta saanut. Oli epäuskoinen olo. Kummasti sitä ihmisen mieli sitten taipuu ajan myötä kaikenlaiseen eikä enää pidä syöpää sellaisena peikkona kuin miltä se ennen tätä kaikkea tuntui. Nyt vain ajattelen, että minulla oli syöpä ja meitä on monia, joilla on ollut syöpä ja olemme parantuneet siitä ja sitten jatkaneet elämäämme, tosin vähän muuttuneina ihmisinä.

Minulla oli leikkauksen jälkeen sairaslomaa 3 viikkoa, joka aika meni kyllä ihan toipumiseen. Sitten palasin noin kuukaudeksi töihin. Olin ensimmäisinä työpäivinä sairasloman jälkeen TODELLA väsynyt, enkä oikein siitä hirveästi voimistunutkaan ennen kuin seuraava sairasloma alkoi sädehoitoa varten. Sädehoidon aikainen sairasloma ja sen jälkeinen toipumisloma kestivät yhteensä vähän yli 2 kuukautta. Nyt olen jo ollut töissä jo pari kuukautta ja nyt tuntuvat voimat palanneen. Muistona syövästä on pitkä arpi rinnassa ja ajoittaiset kipuilut sekä sädehoidon jättämät ihomuutokset.
Janna61 | 27.3.2012 klo 13:25:48