Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Kortisonin nappailusta puheenollen

Oletteko onnistuneet pysymään aikataulussa, vai onko tullut ns. ohareita? Minulla oli tänään sellainen tilanne, että lähdettiin veneellä saareen viettämään sukulaispojan 1-vuotissynttäreitä. Valmistauduin matkaan pakkaamalla kaikki mahdolliset lääkkeeni mukaan, mutta niinhän siinä kävi että muistin ottaa kortisonini vasta kotiin tultua, puolitoista tuntia myöhässä. Tuskinpa tästä tuli korvaamatonta vahinkoa, mutta eikös se olekin niin että suojalääkkeet tulisi ottaa säännöllisesti?

Toisaalta on ihan mukavaa, että välillä pystyy unohtamaan tämän taudin niin kokonaan. Silloin tietää, ettei voi olla ihan kuolemansairas. Toisaalta on tämä kortisonikin vinhaa, nyt sen "piristävän" vaikutuksen huomaan minäkin. Ei olisi vielä eilen tullut mieleen hekotella eri lääkevalmisteiden mahdollisille sivuoireille, mutta tänäiltana Omeprazolin (protonipumpun estäjä) tuoteseloste oli liikaa. Vaikka naurattikin, niin päätin siirtää ottamista vielä hamaan tulevaisuuteen, sillä näitähän närästyksiä tulee ja menee.

Mutta ei vainen, nyt on syytä vetäytyä levolle. Yritän toipua Pitkämäen keihäskaaren aiheuttamasta järkytyksestä:0.

T. Karhutar
Karhutar | 14.7.2007 klo 00:23:38