Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Toinen kierros alkaa
Voi kiitos Karhutar!Niinhän se pienimmäiseni rukoili neljä vuotta sitten ja samaa varjelusta toivoisin nyt tälle matkalle!
Hieno juttu, että sinä olet saanut pysyä terveenä. Muistelen, että sinullakin oli kyllin uusimisrasitetta! Muistan myös, että seuraat aktiivisesti uusinta tutkimustietoa rintasyövästä, joten täytynee kysyä oletko törmännyt pahoinvoinnin uusiin hoitohin? En ole itse jaksanut tehdä hakuja vielä. Kipuilin edellisellä kierroksella todella voimakkaan pahoinvoinnin kanssa ja koin, että keskushermostoon vaikuttavat pahoinvointilääkkeet ja kortisoni vain pahensivat oloani. Olo muuttui epätodelliseksi ja painajaismaiseksi ja silloin ajattelin, että tuskin kestän enää uudelleen tuota rumbaa. Rukoilen nyt, että sama ei olisi edessä, mutta ensi keskiviikkona olen viisaampi tämän suhteen.
Kaikkea hyvää Sinulle ja kiitos, että jaksat olla jakamassa hankkimaasi tietoa tällä palstalla! Kiitos myös siitä, että muistat iltarukouksessasi!
- Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaSilkki
- Re: Toinen kierros alkaaulriikka
- Re: Toinen kierros alkaaulappa
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaamarkrani
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaKarhutar
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaKarhutar
- Re: Toinen kierros alkaaLeenuska
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaAnna52
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaLeenuska
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaLeenuska