Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Toinen kierros alkaa
Hei!Kirjoittelin tälle palstalle vuonna 2008 nimim. Arpakuutio ja koin saavani täältä sitä parhainta vertaistukea. Sain olla neljä vuotta ns. terveenä, kunnes viime viikolla sain tiedon uusiintuneesta rintasyövästä. Mitään muuta tietoa ei vielä ole, sillä hoitoja ei ole suunniteltu vielä ja olen tässä juuri menossa luustokartaan varsin säteilevänä (tulin välillä kotiin kokoamaan itseäni).
Ehkä tämä toisen kerran tieto ei ollut niin iso järkytys kuin ensimmäisellä kerralla, sillä olihan eka kierroksella jo todettu suuren uusimisriskin syöpä (lobulaarinen, 6 cm kasvain ja kainalometarit). Silti mieliala tipahti miinukselle. Lisäksi nyt pelottaa mahdollinen levinneisyys ja hoidot myös. Voin sytostaateista (CEF) todella pahoin ja puolet annettiinkin sairaalata käsin.
Ehdin käydä läpi toisen rinnan ennaltaehkäisevän poiston ja silikoinin laiton tässä välissä ja tuo vihulainen teki sitten pesänsä alkuperäisen kasvaimen kohdalle!
Olen kiitollinen siitä, että sain lapsiani taas neljä vuotta vanhemmaksi. Ei minusta tullut tuona aikana kuitenkaan sen parempaa ja kärsivällisempää äitiä kuin ennen syöpääkään. Haluasin kuitenkin vielä lisäaikaa ilman kipuja, pahoinvointia ja sitä kaikkea mikä liittyy tähän tautiin.
Onko täällä ketään, joka on käymässä läpi uusintakierroksia? Miten voimien kokoaminen on onnistunut uudelleen?
Stratus
- Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaSilkki
- Re: Toinen kierros alkaaulriikka
- Re: Toinen kierros alkaaulappa
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaamarkrani
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaKarhutar
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaKarhutar
- Re: Toinen kierros alkaaLeenuska
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaAnna52
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaLeenuska
- Re: Toinen kierros alkaaStratus
- Re: Toinen kierros alkaaLeenuska