Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Usko tai älä...
Sanotaan että sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Mutta silloin kun mieheni isä kuoli, keväällä 2006 haimasyöpään, en ollut valmistautumassa omaan sairauteeni, vaan siihen että elämä jatkuu että haluan elää mahdollisimman vanhaksi ja nähdä omat lapsenlapseni, koska olin ollut jo 35- ja 38-vuotias omat lapseni saadessani.En niin ikään ajatellut sairastuvani, kun tätini menehtyi alkuvuonna leukemiaan, mutta epäilys jäyti, koska jo joulukuussa 2006 olin löytänyt rinnastani kyhmyn. Ja viimein, tänä vuonna toukokuussa, minulta poistettiin oikea rinta ja kainalostakin kaikki imusolmukkeet, sillä tauti oli edennyt ylös asti.
Ensimmäinen ajatus oli, että tässäkö tämä nyt sitten oli, minunhan piti elää yli 90-vuotiaaksi! Seuraava ajatus oli, että mitä vaikeuksia joudunkaan vielä kokemaan, ja miten lapset selviävät siitä, tuskinpa voin sitä edes ajatella. Ja miten mies selviää, eihän hänen isänsäkään kuolemasta ole vasta kuin vuosi. Katselin myös vanhempieni hätääntyneitä kasvoja, koska eihän heidän tyttärensä vielä äsken ollut sairas; minähän olin terveempi kuin yksikään koko perheessä!
Mutta niin se vain oli, syöpä oli tehnyt pesänsä minun kainalooni, eikä se lentäisi sieltä pois, ei ainakaan ilman hoitoja.
Alkoi vimmattu vaihe, kun keräsin kaiken tiedon. Sitä oli paljon, ja tulostelin yhtä ja toista internetistä. Lainasin myös kirjoja, ja Satu Hassin Tukka hattuhyllyllä oli matkatoverina ennen leikkaukseen menoa. Se antoi paljon rohkeutta tarttua tähän tilaisuuteen sellaisena kuin se oli. Ajattelin myös, että sisäisesti en ole juurikaan eri ihminen, sillä henkisesti syöpä ei ollut ehtinyt syönyt minua. Miksi siis nytkään yhtyisin sekasortoon omissa kudoksissani?
Diagnoosin saamisesta kului viikko, kun jo pääsin jo leikkaukseen, ja viikon sisällä leikkauksesta alkoivat levinneisyystutkimukset. Kaksi viikkoa leikkauksesta sain tutkimusten tulokset ja patologin lausunnon, ja kuusi viikkoa leikkauksesta sain askelmerkit sytostaatti- ja sädehoitoa varten.
Lapsille (7 ja 4,5 -vuotiaat) olen kertonut koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja he ovat silminnähden rauhoittuneet alkutilanteesta. Heillähän oli tuoreessa muistissa ukin nopea menehtyminen, mutta nyt he ovat ymmärtäneet että äidin sairaus on erilainen ja että äiti on heidän kanssaan vaikka joutuukin välillä sairaalassa vierailemaan. Heillä on hyvä hoitopaikka, mikä myös antaa turvallisuutta arkeen.
Uusi, jännittävä vaihe on tietenkin sytostaattien alkaminen, mutta olen ajatellut ottaa asian kerrallaan. Olen kertonut lapsille, että saatan olla väsynyt ja kipeäkin, mutta että reipastun kun saan levätä, ulkoilla ja syödä hyvää ruokaa. Oikeastaan, sen enempää en voi nyt tehdä.
****
Kun nyt ajattelen Sinua, niin uskon että sinulla on suuri työ erottaa suru omaistesi puolesta omasta huolestasi, ja että odotus, jota kuvaat, on nimenomaan pelkäämistä ja kuoleman odotusta. Riviesi välissä lepää kysymys, että onko tässä enää toivoa?
Toivoa on, mutta joudut rakentamaan sen pienistä paloista, vähän kerrallaan: keräämällä tosiasiat, ymmärtämällä ne ja sisäistämällä sen, että sinulla on vielä ihan oma elämä elettävänäsi. Sinulle voi olla apua siitä, että kirjoitat menehtyneille läheisillesi jäähyväiskirjeen, mutta sen jälkeen keskityt omaan paranemiseesi ja niihin asioihin joista saat voimaa.
Lasten ajatusten ulottumattomissa on, että oma äiti voisi joskus kuolla, mutta kyllä he aistivat ympäriltään neuvottomuuden ja surun. Sen takia, lapsillekin voi antaa tietoa sen verran, mitä he voivat omaksua ja lähteä yhdessä eteenpäin tästä niin vaikealta tuntuvasta tilanteesta.
Sinulla on myös täällä vahva vertaisten tukijoukko, joten
et tule olemaan yksin!
T: Karhutar
- Usko tai älä...rapunen
- Re: Usko tai älä...helmikuu
- Re: Usko tai älä...santeri
- Re: Usko tai älä...Karhutar
- Re: Usko tai älä...anne_r_
- Re: Usko tai älä...kutri
- Re: Usko tai älä...härkä
- Re: Usko tai älä...Olive42
- Re: Usko tai älä...brca2
- Re: Usko tai älä...paniikki
- Re: Usko tai älä...julia
- Re: Usko tai älä...Päppä