Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Matto lähti alta...
Kiitos kaikki rakkaat ihmiset tuesta!Paljon on ehtinyt tapahtua ensitiedosta. Olen saanut nyt ensimmäiset Taxot ja menossa Xeloda. Onneksi ei tullut pelkäämääni pahoinvointia ja olo on periatteessa ihan ok pientä väsymystä lukuunottamatta. Vatsaongelmaa on jommastakummsta sytosta, mutta sekin pysyy kurissa. Sain pyytämäni laskimoportin ja sen laitto oli ihan siedettävä juttu.
Psyykkisesti ja hengellisesti on myös tapahtunut paljon. Alussa olin todella ahdistunut ja luulin jo hajoavani. Sitten tapahtui "kummia". Uskovainen ystäväni oli saanut tiedon, että minun pitää ottaa yhteyttä erääseen levineestä syövästä parantuneeseen henkilöön, joka on esiintynyt mm. TV7:ssa (ympäristöministeriön entinen ylijohtaja Kari Kourilahti). Soitin hänelle ja tein arvomaailmani osalta mullistavia ratkaisuja. Minulla on ollut siitä asti ymmärrystä ylempi rauha sisälläni. Kourilahden viesti oli, että paranemista SAA ja pitää rukoilla, Raamatusta tulee etsiä paranemista koskevia jakeita ja niihin tulee uskoa. Nyt olen voinut keskittyä arkisiin asioihinkin.
Rinnassani ollut patti on pienentynyt nuppineulan kokoiseksi nystyksi ja luustoa ei särje kuin satunnaisesesti eli uskon vahvasti jotain jo tapahtuneen!
Siunausta kaikille ja voimia tässä taistelussa!
t. Stratus
- Matto lähti alta...Stratus
- Re: Matto lähti alta...Stratus
- Re: Matto lähti alta...Stratus
- Re: Matto lähti alta...Ailuska
- Re: Matto lähti alta...toiveikas
- Re: Matto lähti alta...Stratus
- Re: Matto lähti alta...toiveikas
- Re: Matto lähti alta...Stratus
- Re: Matto lähti alta...Ailuska
- Re: Matto lähti alta...Stratus
- Re: Matto lähti alta...Stratus
- Re: Matto lähti alta...mimmu45
- Re: Matto lähti alta...riitta47
- Re: Matto lähti alta...pike44
- Re: Matto lähti alta...Stratus
- Re: Matto lähti alta...ulriikka
- Re: Matto lähti alta...ulappa
- Re: Matto lähti alta...Leenuska
- Re: Matto lähti alta...Ailuska
- Re: Matto lähti alta...Kiroileva siili
- Re: Matto lähti alta...Ailuska
- Re: Matto lähti alta...ulriikka
- Re: Matto lähti alta...Stratus