Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Hoitoväsymys

Hyvää äitienpäivää!

Minulle myös tuli aamulla masennus- ja itkukohtaus. Miksi lapselleni on annettu näin paljon surua ja vauvana, vaikka ei hän sitä onneksi itse tiedä. Hän joutuu kasvamaan äidin sairauden kanssa. Aloin myös miettimään tulevia äitienpäiviä ja mitä sitten jos minua ei enää olekaan. Miten lapseni sitten pärjää? Tällaisia mietteitä täällä..

Minulla sädehoidot meneillään ja olen myös alkanut miettiä tulevaa, mitä jos iskeekin oikein kunnon väsymys. Minusta tuntuu myös, että talvi on kulunut siivellä. On hoitoja, niistä toipumista ja aikatauluja, labroja, tutkimuksia jne. Minulla myös tunne, että kaikki on tapahtunut jollkein toiselle. Koko talvi on mennyt sellaisessa usvassa. Lääkkeisiin en ole turvautunut, pienen lapsen kanssa olisi jotenkin vaikeaa olla lääketokkurassa. Pitää vaan jaksaa, mutta mitä sitten jos en jaksakaan. Kuka sitten perhettä pyörittää? Kaikki odottavat, että nyt kun hoidot loppuvat niin kaikki onkin ennallaan. Mutta minä en enää ole sama..

No 4 viikkoa vielä ohjelmaa tiedossa, katsotaan sitten miten käy. Ei kannattaisi murehtia etukäteen, mutta eipä sitä mitään itselleen voi..

Toivottavasti muut olette paremmalla mielellä! Halauksia kaikille..

toivottelee, vähän haikea mimi
mimi | 13.5.2007 klo 12:18:56