Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Murtuneet siivet

Minunkin äitini kuolema 4 kk sitten särki sydämeni palasiksi,joita nyt yritän etsiä jostakin...

Miksi äitini täytyi lähteä nyt, miksi ei myöhemmin? Siihen en saa koskaan vastausta, elämä vain meni niin, enkä voinut muuta kuin vierestä seurata. Sen asian ymmärtämiseen ja hyväksymiseen tulee kulumaan pitkä aika. En edes yritä hyväksyä sitä nyt, sillä syvä suru, tuska, kipu, suunnaton kaipaus ja ikävä ovat läsnä päivittäin ajatellessani rakasta äitiäni, jonka olisin niin halunnut olevan vielä osa elämääni, se suuri ja tärkeä osa, josta en milloinkaan olisi halunnut luopua.

Vaikka äitini sairasti yli 5 vuotta, ei lähtöön kuitenkaan osannut varautua, vaikka näki sen tulevan pikkuhiljaa. Lopussa kaikki tapahtui kuitenkin niin nopesti, ettei voinut uskoa todeksi sitä, mitä oli tapahtumassa, se oli niin epätodellista.

Ihmiset, jotka sanovat, että äidillä on nyt hyvä olla, eivät varmaan osaa sanoa surevalle mitään muuta, ovat itse avuttomia tilanteen edessä, näin ajattelisin.

Vihan ja katkeruuden tunteet, väsymys ja elämänhalun katoaminen kuuluvat tähän suremiseen. Sureminen vie valtavasti voimia, itkeminen helpottaa, ainakin vähäksi aikaa. Vaikka nyt tuntuisikin vaikealta, uskon, että ajan kuluessa kaikki tämä lievittyy.

En usko surun koskaan katoavan elämästäni kokonaan, sen kuuluukin kulkea mukanani läpi elämän. Suruni on oleva osa minua, kuten rakkaan äitini muisto.

Niin paljon on poissa rakasta ja kallisarvoista, monet asiat ovat muuttuneet, elämä on erilaista, kuin ennen. Siihen erilaiseen elämään yritän nyt totutella, päivä kerrallaan.




Enkelintytär | 14.9.2007 klo 10:38:49