Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Mietteitä...

Jaksamisia sinulle surun kanssa! Kirjoituksessasi on paljon samanlaisia ajatuksia, joita on myös minun päässäni pyörinyt...sairauden etenemisen seuraaminen vieressä oli aivan kamalaa, vaikka vielä rankempaa varmasti oli omalla äidilläni, joka itse sairasti...halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa äidin luona, vaikka tulee nyt mieleen, että olisi voinut vieläkin enemmän olla läsnä. Parina viimeisenä päivänä äidin kunto romahti täysin, ja loppu tuli tavallaan yllätyksenä, vaikka sen sisimmissään olisikin jo aavistanut. Sitä vaan ei halua hyväksyä...
Joka tapauksessa, äidin viimeisenä päivänä silmät pysyivät kiinni ja äiti oli aikalailla tiedostomattomassa tilassa. Uskon kuitenkin äidin tienneen, että olin vierellä. Hengityskatkokset olivat pelottavia; kun äiti ei hetkeen hengittänyt, huudahdin hänelle "äiti" tai jotain muuta, ja hän taas jatkoi hengittämistä. Pelkäsin niin sitä viimeistä hetkeä, vaikka samalla halusin myös, että äidin ei tarvitse olla silloin yksin. Lähdin viimeisenä iltana kotiin nukkumaan, ja pelkäsin hirveästi jättää äidin, vaikkei hän yksin jäänytkään. Lähtöni jälkeen äiti ei elänyt enää kuin muutaman tunnin...onneksi isäni oli hänen vierellään, vaikka hänkin jo väsymyksestä oli nukahtanut. Ehkäpä poislähtevät läheisemme siis tosiaan yrittävät säästää meitä, vaikka minunkin äidille perheen jättäminen oli niin rankkaa. Olen hämmästellyt, miten vahvana hän kuitenkin jaksoi pysyä viimeiseen saakka, vaikka helppoa ei varmasti ollut.
violet | 28.6.2007 klo 16:08:49