Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Ikävä Isää

Isälläni todettiin 6.2.2007 sappitiekarsinooma.Etäis pesäkkeet olivat keuhkoissa ja maksassa sekä haimassa. Alku järkytys oli kova ja isä kovin masentunut. Siitä noustiin jaloille ja isä alkoi kulkea hoidoissa Oulussa. Kerran viikossa aina kolmen viikon jakso ja sitten viikko paussia.Lähes vuosi menikin hyvin ja lokakuussa kontrollissa sanottiin, että syöpä ei ole edennyt minnekään vaan pysähtynyt.

Sitä iloa ei kauan kestänyt. Joulukuun 20 päivä isä joutui sairaalaan kun alkoi kerätä nestettä vatsaonteloon.Isä oli välillä hyvässä ja välillä huonossa kunnossa. 1.5 viikkoa ennen isän kuolemaa sanottiin ettei enään voida parantavaa hoitoa antaa ja syöpä on lähtenyt liikkeelle.Isä pettyi todella paljon ja sanoi, että olisi halunnut vielä elää. Se oli kova tieto, koska toivo oli elänyt koko ajan ja itse kun asun toisella paikkakunnalla, niin ahdistus ja stressi kävi kovaksi ja minun oli pakko hakea sairaslomaa. Minun oli pakko päätä isän ja äidin tueksi.

Olimme loppuajan vuorotellen äiti, minä ja vanhin siskoni isän vierellä. Aika oli rankkaa ja surullista, mutta antaa myös hyvän olon siitä, että pystyttiin luomaan isälle turvallinen olo. Isän ei tarvinnut kohdata yksin tiensä päätä. Mitään ei jäänyt sanomatta. Isä pysyi tajuissaan viimeiseen päivään asti.Oli todella rankkaa nähdä rakkaan ihmisen lopun lähestymisen ja kunnon huonontumisen nopeaan loppuvaiheessa.

Lopulta oli tavallaan itsekin pakko antaa periksi ja rukoilla, että isä pääsisi pois, vaikken koskaan tule isän kuolemaa hyväksymään. Isä nukkui pois 10.2.2007 eli noin viisi viikkoa sitten. Isä oli kuollessaan 68-vuotias.Olisin halunnut pitää hänet vielä pitkään luonamme.Edelleen joka päivä isä on mielessä ja kaipaan häntä todella paljon.

Työnantajani haukkui minua ja väheksyi surua ja ahdistustani.Puhui halveksivaan sävyyn vanhemmistani. Sitä en voinut hyväksyä.En voinut enään häneen luottaa ja jouduin irtisanomaan itseni viikko sitten. Hänellä on eri arvomaailma kuin minulla ja hän ei ansaitse minun työpanostani.

Jatkossa pitää etsiä uusi työpaikka ja pystyä tukemaan äitiäni.Pyrin käymään äidilläni mahdollisimman usein. Omaa surua pitää myös jotenkin käsitellä. tunnen vieläkin ahdistusta isän kuoleman johdosta. Surutyö jatkuu varmaan pitkään. Isä on kuollut, mutta hän elää sydämessäni koko elämäni ajan.
Sale | 20.3.2007 klo 21:47:33