Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Rakas äitini
Hyvää iltaa kaikille.Kevät10: Kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa sekä sen, että voit paremmin. No se on hyvä juttu. Olen hyvilläni, että neuvoni auttoivat. Kriisin ja menetyksen keskellä on tosi tärkeää tehdä jotain itselle mieluisia asioita ja hemmotella itseään. Se auttaa jaksamaan ja käsittelemään sitä menetystä paremmin.
Mulla itsellänihän on taustalla myös oma lapsettomuuteni, joka on äidin kuoleman myötä tavallaan pahentunut. Olen siis mieheni kanssa tahattomasti lapseton 40 v nainen ja nyt myös äiditön. Suren sitä, ettei äitini koskaan saanut nähdä lapsenlapsia muita kuin meidän kissan. Suren sitä, etten ole itse äiti eikä itselläni ole äitiä.
Niin, sinä olet niin nuori, etteivät ystäväsi ymmärrä ja osaa asettua asemaasi. He eivät ole kokeneet molempien vanhempiensa menettämistä niin nuorella iällä. Äitini puolestaan oli menettänyt kummatkin vanhempansa ollessaan 21 v, joten hän olisi osannut neuvoa sinua ja asettua asemaasi. Varmasti tällä palstalla on muita saman kokeneita, jotka voisivat auttaa sinua siinä asiassa. Toisaalta minäkin olen omasta ystäväpiiristäni ensimmäinen, jonka jompi kumpi vanhempi on kuollut. Monet eivät tiedä mitä sanoa ja miten suhtautua, koska he eivät voi ymmärtää miten rankkaa oman rakkaan vanhemman menettäminen on. Äitini kuolemasta on kulunut n. 2,5 kk, elämä jatkuu ja toissayönä näin hänet ensimmäisen kerran unessa. Siinäkin hän auttoi minua ja unesta jäi hyvä fiilis. Haluaisin uskoa, että äitini on suojelusenkelini ja varjelee minua matkallani.
Ai sinä opiskelet sairaanhoitajaksi. Hyvä, hoitoalalle tarvitaan lisää motivoituneita ihmisiä etenkin vanhuspuolelle. Mä sen takia töissä kerron nykyisin omista henkilökohtaisista ongelmistani siksi, että olen huomannut, että se vaikuttaa omaan työssäjaksamiseen, jos ei kerro. Jos ei kerro ja asia kuitenkin vaivaa mieltä, niin rankkaa sen asian salaileminenkin on. Säkin taisit huomata sen kesätyössä. Kyllä omat henkilökohtaiset asiat väistämättä vaikuttavat siihen hoitaja-minään. En minäkään moneen kuukauteen kertonut näistä vaikeista asioista työyhteisöissä ja oh:lle, mutta jälkikäteen ajatellen ehkä olis kannattanut. Ehkä yritin olla vahva ja jaksaa, mutta se oli aika rankkaa henkisesti. Mä olen kokenut helpoimmaksi kertoa sen heti esim. aamurapsalla ja sitten työt jatkuvat normaalisti. Myös asukkaille olen kertonut ihan suoraan, koska aika usein olen ollut hajamielinen ja ajatukset karkailevat. Työnteko on helpompaa, kun se asia on kaikkien tiedossa. Aika usein, kun kerron äidistäni, niin monet läheisensä menettäneet kertovat oman tarinansa. Minusta se, että olet menettänyt molemmat vanhempasi, on nyt osa sinun todellisuuttasi, jossa sinun täytyy elää 24/7, joten ei siinä ole mitään hävettävää. Päinvastoin.
Niin, no kyllä ne vihan, katkeruuden, pettymyksen ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet voivat kulkea vahvasti mukana pitkäänkin. Elämä on hyvin epäoikeudenmukaista eikä siinä tunnu olevan mitään logiikkaa. Nekin tunteet pitää vaan elää läpi jotenkin, koska vasta sitten voi alkaa asian hyväksyminen ja varsinainen surutyö. Liikunta ja kaikenlainen fyysinen toiminta on hyväksi, päiväkirjan pitäminen, ammattilaiselle kertominen tai mikä tahansa, joka auttaa sinua purkamaan ne negatiiviset tunteet niin ettet haudo niitä sisälläsi.
Ensimmäinen joulu ilman äitiä, sinäpä sen sanoit. Vanhempani eivät kyllä joulua pahemmin viettäneet ja olivat usein ulkomailla. Silti tuntuu tosi oudolta, ettei äitini ole läsnä tänä jouluna.
Onneksi on nämä vertaistukipalstat olemassa. Itse olen saanut näistä todella paljon apua elämäni kriiseissä. Mä sekä kirjoitan itse että luen toisten juttuja. Se oman tarinan jakaminen auttaa tosi paljon itseäni jäsentämään asioita ja saamaan niihin jotain suhteellisuudentajua.
Päivä kerrallaan minäkin elämääni jatkan. Välillä on hyviä ja välillä huonoja päiviä. Suru tulee aaltomaisesti. Välillä on kova ikävä ja itkettää tosi paljon. Yritän silti jatkaa elämääni ja tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat mielekkäiltä. Olen hoitaja ja hoitotyö on mun juttu. Sitä äitinikin olisi halunnut. Vaikka rankkaa on, niin uskon, että hän kulkee rinnallani.
Voimahalit ja paljon jaksamista sinulle. :-)
- Rakas äitinikevät 2010
- Re: Rakas äitiniheidi77
- Re: Rakas äitiniystävänsä menettänyt
- Re: Rakas äitinisutinah
- Re: Rakas äitiniystävänsä menettänyt
- Re: Rakas äitiniSiipi maassa
- Re: Rakas äitinikevät 2010
- Re: Rakas äitiniSiipi maassa