Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Taas yksi todella synkä päivä...
Hei!Minä olen saanut suuren avun - uskokaa tai älkää - omalta terveysasemalta omalta lääkäriltä!! Hän on kulkenut tätä matkaa meidän kanssamme koko ajan. Kävin hänen vastaanotollaan ihan muiden asioiden vuoksi syksyllä kun mieheni oli saanut juuri tiedon sairauden leviämisestä. Lääkäri määräsi minut sairaslomalle, sanoi että tämä on nyt tärkeämpää kuin mikään muu. Olkaa kotona ja käykää kävelemässä ja unohtakaa työasiat. Siitä hetkestä meni n. 4 viikkoa kun mieheni kuoli. Olen käynyt hänen luonaan lasten kanssa perheterapiassa ja nyt käyn yksin. Hän ei ole mikään psykologi tms. mutta tavattoman lämmin ja ymmärtäväinen ihminen, joka osaa muutamalla sanalla auttaa minua surussani eteenpäin. En ole voinut kuvitellakaan, että terveyskeskuslääkärin toimenkuvaan kuuluisi tällainen terapia, mutta näyttääpä kuuluvan.
Sen sijaan kun mieheni oli jo sairaalassa, luoksemme tuli (olimme koko perhe koolla) keskustelemaan psykiatrinen sairaanhoitaja. Hänestä ei ollut meille mitään apua. Ei yhtä ainutta osaaottavaa tai auttavaa sanaa. Ei mitään. Jäi ihan paha maku.
Suuri apu oli minulle myös seurakunnan sururyhmässä käymisestä. Jotenkin kun siellä oli joka kerta eri keskusteluaiheita, ne aiheet veivät surua eteenpäin. Yhdellä kerralla muistelimme ja seuraavaksi kerraksi meidän piti miettiä selviytymiskeinoja surussamme. En tähän iltaan päässyt mukaan kun sairastuin influenssaan, mutta pelkästään tämä omien selviytymiskeinojen ajatteleminen auttoi pitkän hyppäyksen eteenpäin. En ole mitenkään uskovainen ihminen, enkä kuulu kirkkoon, mutta siellä oli tavattoman lämmin ja luottavainen ilmapiiri. Tuntui hyvältä puhua ihmisten kanssa, jotka ymmärsivät, mistä on kyse. Itkustahan siellä ei tule loppua, mutta se ei haittaa.
Toivon, että löydät itsellesi apua jostain, tahoja on monia ja ehkä ihan yllättäviäkin. Tämä palsta on yksi apu myös. Ihmeellistä, että ihmistä voi auttaa se, että muillakin on vaikeaa!
Meillä tuli eilen puoli vuotta mieheni ja lastemme isän kuolemasta. Päivä oli vaikea, mutta koko ajan mennään silti eteenpäin. Se ei ollut läheskään niin vaikea kuin vaikeat päivät silloin puoli vuotta sitten. Fyysinen kipu on hellittänyt, sydämen kipu loppunut, paha olo kurkussa ja päänsärky on mennyt pois. Suru on aiheuttanut ihan fyysistä tuskaa ja kipua, joka ei ole enää läsnä, ainakaan joka päivä. On niin vaikeaa ymmärtää että oma rakas on pois, ei enää koskaan tule kotiin, ei soita, ei saa puhua jokapäiväisiä mutta niin tärkeitä asioita. Vaikka suru hellittää, ikävä ei varmaan koskaan katoa ja on vaikea tottua elämään arkea yksin. Lapset ovat ainoa syy, jonka vuoksi jaksan jatkaa tätä selviämistaistelua.
Toivon kaikille aurinkoista kevään odotusta ja selviytymistä omassa surussanne!
Wenny
- Taas yksi todella synkä päivä...kukkaveera
- Re: Taas yksi todella synkä päivä...kukkaveera
- Re: Taas yksi todella synkä päivä...Kristiina
- Re: Taas yksi todella synkä päivä...kukkaveera
- Re: Taas yksi todella synkä päivä...Kristiina
- Re: Taas yksi todella synkä päivä...surusyksy
- Re: Taas yksi todella synkä päivä...Wenny