Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Mistä ammennatte voimia?

Hei!
"Pakenen" suruani tänne palstalle, kone on koko ajan auki ja ainakin pari kertaa päivässä kurkkaan onko täällä mitään uutta. Monesti tekstejä lukiessa tulee itku. Kuitenkin saan täältä jotain. Välillä pystyn ikäänkuin "suorittamaan" surutyötä, ja unohtamaan äidin persoonan. Olen vain yksi äitinsä menettäneistä. Mutta sitten oman rakkaan äidin kuva tulee mieleen; äidin eleet, tavat, nauru ja kaikki muistot...silloin suru kouraisee syvältä. Pikkulapsen lailla haluaisin heittäytyä maahan ja huutaa ja potkia, "MÄ HALUAN ÄIDIN TAKAISIN!". Tekisi mieli sanoa (kenelle?), että nyt riittää tämä jo, tiedän mitä tämä suru on mutta nyt haluan palata takaisin entiseen elämään. Välillä ärsyttää kaikki surutyöstä tehty kirjallisuuskin kaavioineen, miten prosessi etenee. En minä halua missään edetä, enkä halua että tuska helpottaa, haluan vain äidin TAKAISIN! Onneksi on niitä valoisiakin päiviä. Silloin ajattelen, että minun on vain puskettava eteenpäin. Sanoin äidille, että kyllä minä pärjään ja minun on se lupaus pidettävä. En voi olla äkäinen ja poissaoleva äiti lapsilleni. Minulla on lahjana äitini rakkaus, ja sitä samaa rakkautta minun on siirrettävä omiin ihaniin lapsiini. Parhaiten voin äitini muistoa kunnioittaa olemalla omille lapsilleni yhtä hyvä äiti kun äiti oli minulle. Mutta miten..? Mistä te muut kohtalontoverit ammennatte voimaa jaksamiseen? Millä voitatte katkeruuden tunteen?
surusyksy | 6.3.2006 klo 20:53:23