Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: kirje rakkaalle...

Silmät sumeina luen näitä...ajattelen Pinjaani ja omaa äitiäni,joka oli tyttöäni siellä vastassa.Äitini opetit minut rakastamaan,antamaan anteeksi ja näyttämään tunteeni.Opetit rukoilemaan ja rakastamaan Taivaan Isää.Kuinka nyt tässä tuskassa olen siitä sinulle ihan eniten kiitollinen!EN muuten olisi jaksanut.

Sinä olit niin valoisa-sinnikäs jaa kaikkia ajatteleva,pieni suuri ÄITI!Liian varhain 69-vuotiaana sydämesi väsähti.
Olisimme tarvinneet sinua niin,vaikka asuinkin kaukana.En enää fyysisesti voinut usein olla lähelläsi-mutta puhelimessa juttelimme.Vielä viimeisenä syksynä tulit isin kera meille,kun miehet-appi ja vävy tekivät remonttia.Saimme silloin jutella niin paljon.Se viikko oli lahja meille...Kahden kuukauden päästä saimme surusoiton:äiti sai sydänkohtauksen 10.12 illalla ja menehtyi välittömästi.Tuska iski...muistan sen shokin ja itkun ja tyhjyyden.Itsekin odotin patologilta lausuntoa onko minulla syöpä,-kolmen pienen lapsen äidillä,minut leikattiin 18.12.Äidin hautajaisten 22.12 jälkeen vasta saimme kuulla,että minulla olikin hyvälaatuisia muutoksia.Mutta kevät meni ja kesäkin oli sumua-kaipuuta suurta.Olin oman sairauteni ja suruni vuoksi töistä muutaman kuukauden poissa.Masensikin ja kävin terapiassa.
Mutta siitä se aivan pienin askelin lähti elämä...

Ja sinun lähtösi valmisti minua tähän.Nyt tiedän-vaikka tuska on mitä hirvein....se ei jatku ikuisesti.Ja Pinjani ja äitini-olette aina elämässäni!Eri lailla vaan...mutta hyvin voimakkaasti ohjaamassa.

Sain sinulta Äiti tukea ja voimaa.Kaikesta olen niin kiitollinen!
Rakastan sinua äitini-kiitos että hoidat Pinjaamme niin hellästi.Nautitte ja tutustutte nyt toisiinne,kun maan päällä ei sitä mahdollisutta ollut.Kun sinä olit jo lähtenyt 3 vuotta aiemmin iltatähtemme syntymää.

Kirjoitatte niin kauniisti kaikki...
Sinä kirjoitit isäsi lähdöstä kuinka se oli kaunista.
Siltä minustakin tuntuu,vaikkakin lapseni lähtö oli hetken taistelu hengityksen kanssa,ennen armahtavaa tajuttomuutta.

Mutta saadessani hänet syliini...se hetki oli niin kaunis.Levollinen,unen ilme kasvoillaan.Ei hätää enää milloinkaan,ei suru suuri,murhe pieni koske enää pientä.Kuin levätä hän onnellinen saa nyt siellä!

Rakkaus jää...ja se kuuluu teidän kirjeistänne.
Lämmin hali äitinsä ja isinsä menettäneille <3
Pinjaenkelin äiti ja Bertta-äitini tytär
pinjaenkeli | 15.3.2006 klo 10:46:28