Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Pilviverhon taa

Uurna on nyt laskettu, isä saatettu viimeiseen lepopaikkaansa. Kannoimme häntä vuorotellen kaikki kolme; äiti, veljeni ja minä. Mikään ei varoittanut etukäteen kuinka valtava tunneaalto velloi ylitseni kun otin uurnan syliini. Vanne puristi rintaa. Möykky yritti lähteä liikkeelle. Jalat painoivat tonnin. Itkin-itkin-itkin. Laskimme isän yhdessä ja peittelimme. Myös lastenlapset heittivät kuoppaan hiekkaa.
Sitten se taas tapahtui. Tunne; ikäänkuin jokin verho laskeutuisi minun tajuntani ja tunteitteni väliin. Saaden minut ulkopuoliseksi katsomaan tilannetta jostain etäältä.

Nyt yritetään taas eteenpäin. Päivä kerrallaan, kohti tuntematonta, ilman vaaria. Seuravaksi on isänpäivä. Mietiskelin tässä taannoin, että nyt onkin sitten yksi kortti vähemmän. Vanhempi poikani kysyi hämmästyneenä: "Kuinka niin? Miksei me voida viedä vaarille korttia sinne haudalle?".
Tottakai kai voidaan : )!!! Ajattelivat muut mitä tahansa. Olin taas kiitollinen lapsen uskosta, siitä että kaikki on mahdollista heidän maailmassaan! Kaikki on riittävän yksinkertaista.

Eilen olimme kuuntelemassa edesmenneiden nimet jumalanpalveluksessa illalla. Tunnelma oli käsinkosketeltavan hieno. Rauhallinen.
Pappi puhui kauniisti siitä, kuinka on lohdullista ajatella kuolleiden rakkaittemme menneen meidän edellämme. Tekevän meille tietä valmiiksi. He ovat siellä meitä vastassa. Edesmenneitä. Se jotenkin lohdutti. Vähän. Itsekin kyllä sanoin isälle hänen mennessään, että pidä meille paikkoja.

Jokaisen kymmenen poisnukkuneen kohdalla sytytettiin kynttilä. Isä oli omassa kunnassaan viimeinen poisnukkunut, hänen nimensa luettiin viimeisenä. Hän sai tavallaan oman kynttilän, sillä yhteensä heitä oli 161. Voittajana selvisi siitäkin sanoi viisas veljeni. Oli viimeinen. Tuntui hyvältä olla yhdessä hiljaa.

Isän kuoltua veljeni sanoi, että hänestä on helpottavaa ajatella, että isä kuitenkin tavallaan voitti syövän. Se paholainen oli varmasti jo pysähtynyt kun isän sydän löi viimeisiä lyöntejään. Jos todella on näin, niin meidän kaikkien läheiset ovat lopulta voittaneet. Ihan jokainen!

Rauhallista sunnuntai-iltaa teille kaikille. Nautitaan kynttilän rauhoittavasta valosta ja rakkaittemme muistosta. Sekä tietysti niiden läsnäolevien rakkaittemme olemassaolosta.

Mielellään kirjoittelen myös yksityisesti, tämä on niin helpottavaa kun saa mmärrystä. Ja voi sitä toivottavasti myös teille muille antaa.

Iskän tyttö | 1.11.2009 klo 18:09:25