Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: katkeruus ei helpota

Minullakin on nyt meneillään katkeruusvaihe: parin viikon päästä tulee 6 kk täyteen äidin kuolemasta, ja minä kyselen että miksi äiti ei saanut enää nähdä tätä kulunutta kevättä (lempivuodenaikaansa), miksen minä voi enää soittaa ja kertoa kuulumisia, miksi emme pääse yhdessä juhlimaan kummitätini (äidin nuoruudenystävän) 60-vuotispäiviä myöhemmin kesällä, miksi miksi miksi...

On kesä, ja minä vain odotan että olisi taas syksy ja vähän hämärämpiä päiviä, tämä aurinkoisuus ei nyt täsmää yhtään mielentilani kanssa... Päivisin mulla menee ihan hyvin, kiinnostava ja keskittymistä vaativa työ pitää huolen siitä että en ala kesken päivää murehtia, mutta iltaisin tuntuu olevan ihan liikaa aikaa ajatella ja muistella. Tajusin tässä myös, että mulla on vaikeuksia saada käsiteltyä niitä äidin viimeisiä päiviä kotona joulunpyhinä - pystyn ajattelemaan ja myös puhumaan äidin sairastumisesta ja kuolemasta jo ihan rauhallisesti, mutta kun yritän miettiä niitä kahta viimeistä vuorokautta, jotka äiti sai viettää kotona, tuntuu kuin juoksisin päin seinää ja iskee hirveä ahdistus.

Ja odotan vieläkin, että elämä ja asiat alkaisivat taas tuntua NORMAALEILTA - joinain aamuina ylösnoustessani olen hämmästynyt siitä että itse olen edelleen hengissä, ja tuntuu hassulta ettei maailmani ulkoisesti ole muuttunut juuri mitenkään, vaikka sisäisesti kaikki tuntuu olevan vielä enimmäkseen solmussa ja sekaisin.

Tiltu
Tiltu_R | 16.6.2006 klo 14:34:05