Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: katkeruus ei helpota

Samansuuntaisia tunteita on minullakin.Viha ja katkeruus jyllää.Suuri ikävä.Joku muisto joka arvaamatta tulee mieleen nostaa kyyneleet silmiin.Niinkuin aamulla,kun menin äidin luo.
Oli pakko koota itsensä.Ryhdistäytyä.Vaikka sisällä tuska repi.
Ajattelin sitä,että Jarmo ei varmasti itse tiennyt kuinka pidetty hän oli.Ei pelkästään meidän läheisten mielestä vaan kaikkien jotka Jarmon tunsivat.Se lähimmäisistä aidosti välittäminen,Jarmo oli oikeasti kiinnostunut muista ihmisistä.
Jarmo rakasti elämää.Rakasti todella.Mutta niin oli Jarmonkin pakko nöyrtyä ja päästää irti.Antaa voitto syövälle.Niin paljon jäi kesken.Syksyllä 60 v.olisi tullut mittariin.Nyt samoihin aikoihin vietetään ensimmäistä vuosipäivää...
Aamulla koitin kaapista etsiä yhtä kadonnutta paperia.Käsiini tuli se kirje,jonka Jarmolle kirjoitin 1,5 viikkoa ennen kuolemaa.En voinut sitä kirjettä lukea.En muista mitä kaikkea siihen kirjeeseen kirjoitin,sitä tekstiä oli sivu tolkulla.Mutta vielä ei ole aika kypsä siihen,että istun ja luen kirjeen.Ehkä joku päivä.Mutta nyt on liian aikaista.Pelkään,että romahdan ja painun entistä syvemmälle.Nyt koitan vain pysyä pinnalla.
Surusyksy.
Oman äidin kuolema todella suuri menetys.Olisit tarvinnut omaa Äitiä vielä monta vuotta.Omat lapsesi olisivat tarvinneet Mummaa vielä vuosia.Teille olisi toivonut paljon hyviä vuosia.
Onnellista yhdessäoloa.Lisää hyviä,iloisia muistoja.Paljon rakkautta.
Mutta siitä voit olla varma,Äitisi rakasti Teitä äärettömän paljon.Olitte parasta hänen elämässään.Niinkuin hänkin teidän.
Se on asia josta voit olla varma.
Paljon lämpöisiä ajatuksia Sinulle.
Halaus ja ISO rutistus.

Kristiina
Kristiina | 10.6.2006 klo 20:12:26