Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Miksi sinä olet katkera?

Huomenta.

Niin, mielenkiintoinen ketju. Itsekin olen sitä mieltä, että katkeruus ei auta mitään, mutta samanlaisia tuntemuksia nousee mieleen.

Jotain tulee mieleen:
- olen katkera, koska olen itse sekä lapseton että äiditön
- olen vihainen, koska äitini syöpään mitkään hoidot eivät tehonneet
- olen katkera, koska äitini kuoli aivan liian nuorena (65 v)
- olen katkera, koska en voi enää kysyä häneltä neuvoja, kertoa hänelle elämäni tapahtumia ja pitää häneen yhteyttä
- olen katkera sairaudelle nimeltä syöpä, koska se on niin salakavala

Olen kuitenkin päättänyt, etten jää näihin tunteisiin rypemään, koska ne estävät minua jatkamasta elämääni eteenpäin. Ne on hyvä tunnistaa ja läpikäydä tottakai, mutta sitten elämä jatkuu. Elämä ei ole varmaan kenelläkään helppoa ja omaakaan elämäänsä ei tosiaankaan voi 100 % kontrolloida. Elämä ei tosiaan mene aina niin kuin toivoi ja suunnitteli, mutta ei silti tarvitse jäädä ajopuuksi sen vietäväksi. Vaikka en mitään muuta voisi tehdä, niin omaan suhtautumisteeni voin vaikuttaa elämän haasteiden keskellä.

Elämä on sen verran minua heitellyt, että tiedän, että tästä voi selvitä. Joskus purjehditaan myrskyn keskellä vailla tietoa missä on lähin ranta ja ennemmin tai myöhemmin laiva saapuu rauhalliseen satamaan. Pitää vaan jaksaa uskoa siihen, että elämä kantaa ja että se on elämisen arvoista. Tämän asian äitini opetti minulle jo eläessään ja sen voimalla jaksan.

Jokainen suree omalla tavallaan ja tahdissaan, joten yhtä oikeaa tapaa ja reseptiä ei ole. Vihan ja katkeruuden tunteet ovat normaali osa tätä suruprosessia, joten ne kuuluvat asiaan. Jaksamista ja voimia kovasti kaikille suruunne.

Siipi maassa | 13.9.2010 klo 10:17:54