Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Äitini on vapaa kuin taivaanlintu...
Minunkin äitini kuoli maanantaiaamuna, haimasyöpään. En ollut tiennyt taudista kovinkaan kauan joten kovin tuli yllätyksenä suuri suru.Olen käynyt muutamassa päivässä kamalan tunteiden vuoristoradan: ensin tuntui helpotukselta että äiti pääsi rauhaan kun oli kamalan kipeä ja tuskissaan.Sitten tuli hirveä ahdistus, sain paniikkikohtauksen kaupassa.En halua olla ihmisten ilmoilla ollenkaan enkä kohdata ketään surunvalittelijoita.Pelkään hajoavani.
Ja se suunnaton kuristava ikävä jonka kaikki häneen liittyvät esineet herättävät....En halua,en voi uskoa että hän ei koskaan enää tule meille, halaa lasta ja juttele mun kanssa.Ja se katkera viha: miksi juuri minun äitini, maailman ihanin äiti ja mummo, ei saanut enää nauttia elämästä,rakastaa ja olla rakastettu?
Kännykkäni aiheuttaa suunnatonta tuskaa, äiti ei enää tekstaakaan siihen joka päivä, ei soita. Maailma on nyt täysin autio minulle.Sitä tyhjää tilaa ei mikään koskaan tule täyttämään.
Kovasti tunnen syyllisyyttä, olisinko voinut vielä olla parempi tytär, tehdä asioita toisin. Äiti meni niin nopeasti huonoon kuntoon että emme ehtineet puhua asioista.Vaikka usein hoin hänelle että rakastin häntä, tuntuu että sekään ei riittänyt.
Minulla on tässä vedettävänä pikkulapsiarki ja olen raskaana. Pelkäsin että miten jaksan arkea eteenpäin, mutta olen selvinnyt päivistä jotenkuten. Jokainen selvitty päivä on minulle voitto.Äitienkeli on ihan varmasti ollut tukenani ja olen paljon hänelle jutellut, ihan niinkuin ennen kuolemaa.
Voimia kaikille kohtalotovereille!Tämä on tosi kova paikka!
- Re: Äitini on vapaa kuin taivaanlintu...helmiina
- Re: Äitini on vapaa kuin taivaanlintu...pohjaton suru