Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: leski ja sormus

Olen ollut leskenä pian 2,5 vuotta. Sormuksen pois jättäminen oli aikoinaan iso asia. Se oli ulkoinen merkki avioliiton päättymisestä. Sisimmässäni en vieläkään tunne avioliittoamme päättyneeksi, enkä käsitä että olen yksinhuoltaja. Elämä on kuitenkin mennyt eteenpäin ja tunnen suurimmaksi osaksi eläväni tasapainoista elämää lasteni kanssa. Tietenkin kaipauksen hetkiä vielä tulee, ei niistä pääse koskaan kokonaan eroon. Nyt alkaisi tuntua siltä, että olisi mukava löytää itsellensä kumppani, yksin on ikävä olla. Tässä pikkukaupungissamme tapaan kuitenkin tanssipaikoissa käydessäni usein tuttuja, meidän molempien yhteisiä ystäviä. En käsitä koska siitä itkemisestä ja toisten lohduttamisesta tulee loppu. En millään enää jaksaisi itkeä mieheni ystävien kanssa kun oma itku alkaa jo muuten hellittää. Oletteko muut törmänneet tällaiseen? Kuinkahan näille ystäville hienovaraisesti ilmaisisi ettei jaksaisi enää itkeä varsinkin kun tarkoitus olisi että olisi hauska ilta. Vai pitääkö vain itkeä jatkuvasti kaikkien kanssa? Eihän tähänkään asiaan tietysti mitään vastausta ole, pitänee vain mennä tilanteen mukaan.
Surutar | 2.3.2008 klo 22:42:27