Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Isä kuoli ja pelkään äitini kuolevan suruun
Hei, minulla on myös voimakkaita ahdistuksen tunteita vieläkin, vaikka äitini kuoli n. 8 vuotta sitten. Joskus tuntuu, että tilanne vain pahenee, jos vaikka juttelen isän kanssa puhelimessa tai käyn hänen luonaan. Monta vuotta koin syyllisyyttä, sitten aloin ihmetellä, että miksi on paha olo aina, kun olen tekemisissä isän kanssa. Isä on luonteeltaan hyvin alistava, muiden mielipiteillä ei ole merkitystä, vain hän voi olla oikeassa ja se kaikki heijastuu siihen, miten hän kohtelee läheisiään. Olen ollut hänelle ilmainen piika 7 vuotta, ilman palkkaa tai edes kiitosta. Vuosi sitten hän muutti vuokralle kerrostaloon ja sen jälkeen olemme jakaneet siivouksen ja pyykkäyksen siskoni kanssa.Vasta nyt tuntuu, että olen jotenkin päässyt irti siitä lieasta, koska viime syksyyn asti kaikki "oli" minun vastuulla. Toisin sanoen opetin hänet siihen, että talo pidetään puhtaana, pyykit pestään ja huolletaan sekä pakasteeseen leivotaan pullat kuukaudeksi. Olin aina poikki sen jälkeen, kaksi päivää kuukaudessa (viikonloppu) meni kellon ympäri häärätessä. Silti koin syyllisyyttä siitä, etten ollut tarpeeksi hyvä tai en jaksanut useammin siivota, tai jos pulla loppuikin ennen seuraavaa leivontaa. Olin välillä isälle vihainenkin siitä, että jouduin tekemään yksin kaiken sen ja hän vain sotki.
Olen ollut pelkästään iloinen siitä, että isä jatkoi omaa elämäänsä jo melko pian äidin kuolemasta. Hänellä on ollut naisystävä jo useamman vuoden, en ole kokenut sitä ahdistavana, päinvastoin. Ei hän koskaan ripustautunut minuun, pikemminkin minä ripustauduin häneen. Itselläni ei ollut omaa elämää seitsemään vuoteen. Oma perhekin kärsi siitä, mies oli usein jopa vihainen siitä, kun olin opettanut isän valmiille. Vaikka totta oli sekin, että omaan likaansa hän olisi hukkunut ja hukkuisi vieläkin, ellei joku välillä kävisi tekemässä perusteellista puhdistusta.
Nyt kun mieheni kuoli, on isä ollut tukena minulle. Monessa asiassa olen kysynyt neuvoa ja mielipidettä, ja isähän on onnessaan, kun saa antaa neuvoja, saa tuntea olevansa tärkeä ja asiantunteva. Ja olen kiitollinen, että hän on olemassa, muuten tuntisin itseni kovin avuttomaksi. Kai saan nyt takaisin sitä pyyteetöntä huolenpitoa, jota itsekin olen hänelle antanut näinä vuosina. Voin turvautua hänen apuunsa nyt, kun sitä eniten tarvitsen!
Toivottavasti pääset irti syyllisyyden tunteesta ja jonakin päivänä huomaat, että vihakin on lientynyt. Pakko sanoa, että kyllä niitä on katkeria ajatuksia monta kertaa tullut, kun häntä olen passannut. Vaikka ei hän koskaan arvostellut jälkeä, mutta oli aina minun syy, jos jotain joutui häneltä hukkaan, vaikka hän itse olisi ollutkin syyllinen.
Voimia sinulle toivottaa Marjukka
- Re: Isä kuoli ja pelkään äitini kuolevan suruunmarjukka5