Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Haudalle....

Jotenkin tuo kirjoittamasi, Milka, on kuin itse olisin raapustellut. Äitini lähti hiljan, muutama kuukausi sitten. Vieläkään en ole asiaa sisäistänyt (esim. ajattelen usein, että tästä tarvitseekin kertoa hänelle/tarvitseekin soittaa ja kysellä kuulumisia). Kaikki asiat on vielä hoidettavana ja ei ole ollut aikaa pysähtyä (toisaalta se pelottaa mitä se tuo tullessaan, kun vahva tietoisuus iskee). Mutta silti monesti on käynyt mielessä miten omat tulevaisuuden haaveet osaltansa on nyt kirjoitettava uusiksi. Enää mahdollisilla tulevilla lapsillani ei ole toista mummoa. Mahdolliset tulevat lapseni eivät tule koskaan tuntemaan ihmistä, joka minut on kasvattanut. He eivät tule kokemaan sitä huolenpitoa, mitä minä olen saanut kokea.
Me emme olleet toistemme parhaat ystävät. En ottanut äitini poismenoa kovin raskaasti, koin sen lähinnä helpotuksena, sillä kaikki se pelko ja epävarmuus väistyi. Kuitenkin kaipaan äitiäni enemmän kuin olisin koskaan uskonutkaan ja tuntuu että tuo kaipaus vain kasvaa. Mitään en tekemisissäni/tekemättä jättämisissäni kadu. Kaikki mitä halusin sanoa, sanoin. Silti, kuva tulevaisuudesta on muuttunut, ja se tuntuu pahalta. Koen itseni liian muoreksi (olen 26v.) menettämään äitini. Hänellä olisi ollut vielä paljon ohjattavaa. Samaan aikaan tuntuu pikkuisen väärältä ajatella noin, koska maailma on syvi väärällään vielä nuorempia, jotka ovat vanhempansa menettäneet.
Tunnen itseni toisinaan vaivautuneeksi ystäväpiirissäni, sillä vain yksi ystävistäni on menettänyt toisen vanhemmistaan. Puhun äidistäni normaalisti, mutta välillä koen että ihmiset vaivautuvat siitä. Ehkä se on siinä, ettei asiaa osaa kohdata/suhtaua ellei sitä ole kokenut. Eikä osaakaan, muistan vielä hyvin kun ystäni vanhempi lähti ja en oikein tiennyt miten asiaa pitäisi lähestyä ja koin tunkeilevani. Nyt kuitenkin huomaan, että ei sitä koe tunkeiluna (ainakaan itse en ota sitä niin, kun tuttu ihminen kysyy). Välillä olisi mukava päästä puhumaan äidistä.
Lauruska | 30.12.2009 klo 21:03:42