Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: isänpäivä pelottaa

Ensiksi haluan ottaa osaa suruusi. Äitini kuoli hieman yli kaksi vuotta sitten ja muistan hyvin ne paniikinomaiset tunteet kuinka ei selviä elämästä. Äiti kuoli syyskuussa joten joulu oli yllättävän lähellä. Ensimmäinen joulu ilman äitiä, joka oli aina kattanut pöydän. Ensimmäinen joulu isällä yksin. Muistan tunteet kun yritin olla vahva isän edessä. Jotenkin koin hänen menetyksensä isommaksi kun omani. Olihan hän menettänyt puolisonsa ja jäi kaiken keskelle aivan yksin. Nyt vasta ajan kuluttua huomaan paremmin kuinka suuri menetys se oli myös itselleni. Olin menettänyt äitini alta kolmikymppisenä. Niinpä haluaisin muistuttaa ettei surussa kuuluisi olla mitään tärkeysjärjestystä. Kukin saa surra omalla tavallaan ja kokea sen ihmisen tärkeyden omalla sydämellään. Itse koen huonona sen että asiasta vaiettiin. Näin siitä on tullut jonkinlainen tabu. On jopa kieltänyt itseltään itkemisen ja tulee huono omatunto jos itkee muilta salaa. Itselläni ei ole lapsia joten huono asiasta puhua, mutta kokisin tilanteen olevan helpompi kaikille, jos saisi vapaasti muistella ja jopa itkeä. Näin ne poisnukkuneet ihmiset elävät kanssamme. Ei kai olekkaan tarkoitus koskaan unohtaa. Itse kävin haudalla pyhäinpäivänä ja tukahdutin itkuni. Jo samaisena iltana koin oloni kovin ahdistuneeksi kun en itkenyt kyyneleitä silloin kun niiden oli aika tulla.

Äitini hoidettiin kotona, joten näimme elämän katoavan ja yhtenä aamuna hän ei enää herännyt. Tiedän kuinka vaikeaa on katsoa sairastavaa ihmistä, mutta toisaalta se antaa omaisille mahdollisuudet viimeisiin hyvästeihin ja asian päätökseen. Tämä muistikuva ei koskaan katoa, mutta hyvää asiassa oli se että äiti ei ollut viimeisiä päiviä yksin.
Suru, tuska ja ikävä ei koskaan katoa, mutta joskus tulee jo muisteltua hymyssä suinkin yhteisiä asioita ja hetkiä. Joskus edelleen on päiviä kun mikään ei huvita ja vihaa koko maailmaa. Tuolloin olen kuunnellut äidin hautajaisvirttä ja kirjoittanut ajatuksia paperille. Saa oloaan puhdistettua.
Tämä on yksi minun selviytymiskeinoista. Jaksamista ja voimia koko perheelle.
kaipaava | 4.11.2008 klo 23:49:23