Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Haimasyöpä

Voimia sinulle täältäkin.

Mieheni isä muuttui huhtikuussa keltaiseksi, toukokuussa diagnosoitiin haimasyöpä. Kesäkuussa hänet leikattiin, mutta pois saatiin vain sappirakko, plus tehtiin se putkitus sappinesteelle. Syöpä oli levinnyt vatsalaukkuun, haima kauttaaltaan syövän peitossa, ohutsuolessakin syöpää. Maksassa ei vielä pesäkkeitä silloin näkynyt. Sen jälkeen on saanut viikon kahden välein sytostaatteja.

Itse hän taitaa vielä vaimoineen uskoa mahdollisuuteen parantua. Minä kun olen taudista lueskellut netistä, niin en siihen enää usko, siksi tuntuukin pahalta... hän on vielä kovin hyväkuntoinen, syöpä ei päälle näy. Pelkään sitä hetkeä, kun syöpä alkaa viedä mukanaan. Haluaisin uskoa ihmeeseen, mutta en pysty. Hän on vasta 59-vuotias. Kummisetäni kuoli haimasyöpään vuosi sitten, hän eli diagnoosista vain kuukauden. Se oli järkytys, koska kaikki kävi ihan liian nopeaa.

Nyt toivon, että aikaa on vielä, koska tämä aika on korvaamatonta yhdessäolon aikaa. Jotenkin kaikki turha maallinen mammona on lakannut kiinnostamasta, tärkeintä on nyt vain yhdessäolo. Silti toivon minäkin ihmettä.. voimia muillekin haimasyöpäpotilaiden läheisille!
Etsivä | 25.8.2006 klo 23:44:08