Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Haimasyöpä
Hei,tilanteenne kuulostaa pitkälti samalle kuin tilanne, mitä meillä elettiin.. Voi tuntua pahalle, että kirjoitan näin suoraan ja näin karua tekstiä, mutta ehkä sisimmässäsi tiedät, että tämä on todennäköisesti edessä...
Isäni ehti sairastaa haimasyöpää vajaat viisi kuukautta, syyskuusta helmikuuhun. Syyskuussa löydettiin 4 cm:n kokoinen kasvain haimassa, lokakuussa se leikattiin pois ja tilanne näytti hyvältä. Aika ajoin kuitenkin vatsakipua oli... joulukuun sädesairaalan kontrollissa kipuja oli jo enemmän ja yleiskunto heikentynyt. Tammikuussa kipujen ja oksentelun vuoksi tehtiin ennenaikaiset tutkimukset ja ultraäänessä maksasta löytyi useita etäpesäkkeitä.Tämän jälkeen sai vielä pari sytokuuria Gemzaria. Helmikuussa tuli kutsu viimeiselle matkalle vain vähän päälle 50-vuotiaana...
Niin ja se syöpäarvo oli pahimmillaan joulukuussa 19900, kun lokakuussa se vastaavasti oli ollut noin 2000.
Kamala tauti kaiken kaikkiaan. Voimia sinulle! Toivon sydämestäni, ettei teidän kohdalla kärsimys pitkity tai että tapahtuisi se ihme, josta itsekin kirjoitit. Niin kauan kuin on toivoa, on elämää! Itseäni lohduttaa ajatus siitä, ettei isä ehtinyt pitkään kärsiä.
- Haimasyöpähaima
- Re: Haimasyöpäriksulainen
- Re: Haimasyöpäharmitalvi
- Re: HaimasyöpäLeskeksi joutunut..
- Re: Haimasyöpähaima
- Re: HaimasyöpäLeskeksi joutunut..
- Re: HaimasyöpäKristiina
- Re: Haimasyöpähaima
- Re: HaimasyöpäKukkaketo
- Re: Haimasyöpähaima
- Re: HaimasyöpäKarita
- Re: HaimasyöpäJane
- Re: Haimasyöpähaima
- Re: Haimasyöpäsurusyksy
- Re: Haimasyöpäsurullinen73
- Re: Haimasyöpähaima
- Re: Haimasyöpäsurullinen73
- Re: HaimasyöpäEtsivä
- Re: Onko kurkkukipu lisäoire?surullinen73
- Re: Haimasyöpäsalla10
- Re: Haimasyöpäsurusilmä
- Re: Haimasyöpäsalla10
- Re: Haimasyöpäsalla10
- Re: Haimasyöpäsuvi06
- Re: Haimasyöpäsalla10
- Re: Haimasyöpäsalla10
- Re: HaimasyöpäRaider
- Re: Haimasyöpäsalla10
- Re: HaimasyöpäRaider
- Re: Haimasyöpäsalla10
- Re: Haimasyöpäsurusyksy
- Re: HaimasyöpäRaider
- Re: Haimasyöpäsalla10
- Re: Haimasyöpäsurusyksy
- Re: Haimsalla10
- Re: Re:salla10