Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Mistä lisää voimia jaksamiseen..?

Olen periaatteessa samassa asemassa kuin sinä, mistä syystä minulla ei ole varsinaisesti vastauksia, vaan pikemminkin jaan kysymyksesi. Sen olen kuitenkin oppinut, että jokainen sairaus on erilainen ja myös jokainen ihmissuhde on erilainen, mistä syystä kukaan ei voi antaakaan täsmällistä vastausta toiselle. Voimme vain toisaalta kertoa omasta tilanteestamme ja toisaalta toivottaa jaksamista toisillemme.

Minun vaimoni on kuolemassa aivoihin levinneeseen keuhkosyöpään. (Nyt jo liikunta- ja puhekyvyttömänä, hoidot lopetettu, kotihoidossa.) Saan voimaa tunteesta, että me olemme eläneet hyvän elämän. Voi olla, että aika kultaa muistot, mutta tunne hyvästä elämästä on joka tapauksessa päällimmäisenä, ja se antaa minulle voimaa.

Lisäksi minua lohduttaa suunnattomasti tietoisuus siitä, että vaimoni ei kuulu pieneen vähemmistöön, vaan meillä kaikilla on loppujen lopuksi yhteinen kohtalo. Vaikka minusta tuntuu juuri nyt, että vaimoni elämän olisi pitänyt olla pitempi, yritän ajatella, että olennaisinta ei sittenkään ole elämän pituus vaan jokin muu.

Saattaa olla niinkin, että vaihtoehto vaimoni nykyiselle kohtalolle ei olisi onnellinen elämä minun rinnallani, vaan se, että vaimoni eläisi viimeiset 30 vuotta onnettomana, yksin jätettynä ja vuoteeseen sidottuna. (Ei siksi, että olisin ollut jättämässä vaimoani, vaan siksi, että minäkin kuolen joskus ja elämässä muutenkin saattaa sattua aivan mitä tahansa.)

Olen parikymmentä vuotta sinua vanhempi, joten minun on varmaan helpompi alistua kohtalooni. Lapsemmekin ovat täysi-ikäisiä, ja heillä on oma elämä. Silti vaimoni pois meno vaatii minultakin hirvittävästi prosessointia. Vaikka en osaa pukea sanoiksi (enkä oikeastaan edes ajatuksiksi) sitä tunnetta, josta saan lohtuni, taustalla on jonkinlainen fatalismi ja uskonnollinenkin pohjavire. Ihminen toivoo, Jumala päättää. Mutta huomaa, että näin sanoessani en koe olevani erityisen tyyni ja viisas, vaan koko ajan värisen heikkouttani ja itken vaimoni kohtaloa.

Vaikka minulla ei ole jakaa sinulle kovin merkittäviä viisauden eikä rohkaisun sanoja, toivotan sekä sinulle että miehellesi runsaasti voimia.
Sanaton | 1.12.2007 klo 10:42:16