Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: iloa ja surua=elämää
Kiitos kaunis itsellesi. Soit meille muille äideille tilaisuuden pohtia, miten paljon vaikeampaa olisikaan kertoa kehitysvammaiselle lapselle syöpään sairastumisesta kuin on ns. normaalille, terveelle lapselle. Monestihan koemme jo ongelmia löytää tuolloin oikeita tapoja ilmaista asioita siten, että lapsi ymmärtää mutta ei pelästy ja ala oirehtia.Saitko neuvoja keneltäkään ammatti-ihmiseltä, miten keskustella tilanteestasi lapsesi kanssa? Luuletko, että hän pelkää myös sairastuvansa joskus äitinsä tavoin rintasyöpään?
Omat tyttäreni ainakin ovat molemmat pohtineet asiaa ihan ääneen, koko perheen kuullen. Mutta kumpainenkaan ei ole ainakaan vielä halunnut mennä testiin ja kunnioitamme tässä kohtaa heidän tahtoansa.
Olen viime päivinä ollut "täpinöissäni" sillä luin Eeva lehdestä ( en katsonut mikä vuosi, mikä numero) viime perjantaina Suomen Metsäntutkimuslaitoksen (Metlan) ja Japanin vastaavan laitoksen yhteisestä projektista joka on alkanut jo vuonna 2008 ja jatkuu tämän vuoden loppuun saakka.
Tutkimuksessa on todettu, että jo 15 minuuttia metsässä riittää siihen että ihminen alkaa toipua stressistä. 20 minuutissa ihmisen mielialan on todettu alkavan kohentua huomattavassa määrin. 40 minuuttia metsässä lisää olennaisesti keskittymiskykyämme ja 7-30 vuorokauteen metsässä nostaa ihmisen immuniteettitasoa, jolla on merkitystä monien vakavien sairauksien ehkäisyssä.
Tulevaisuudessa lääkärit voisivat siis kirjoittaa meille resptin jossa lukisi: 3 X metsässä viikoittain yhteensä noin 30-40 minuutin ajan.
Tutkimuksessa tätä menetelmää kutsutaan metsäkylvyksi eli shinrin-yokuksi.
Siis metsään huomenna ja vastakin!
- iloa ja surua=elämääLenni
- Re: iloa ja surua=elämääkititupu
- Re: iloa ja surua=elämääkititupu
- Re: iloa ja surua=elämääkititupu
- Re: iloa ja surua=elämääLenni
- Re: iloa ja surua=elämääkititupu
- Re: iloa ja surua=elämäämartta50v.
- Re: iloa ja surua=elämäämartta50v.
- Re: iloa ja surua=elämäämartta50v.
- Re: iloa ja surua=elämäämarkrani
- Re: iloa ja surua=elämäämarkrani