Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Odottelua

Hei Pirre ja MeriTuuli!

Teillä on molemmilla tosi vaikea vaihe menossa juuri nyt, kun mistään muusta ei ole varmuutta, kuin siitä että olette sairastuneet syöpään. En tiedä lohduttaako se yhtään, mutta me kaikki täällä olemme joutuneet kokemaan saman piinan ja odottelen.

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että se piina ja ahdistus kuitenkin helpotti jo osin, kun syöpäkasvain saatiin poistettua. Sitten piti odottaa patologin lausuntoa, se oli kamalaa. Kaikki pahimmat pelot ja synkimmät näkymät kävivät mielessä. Hyvin hyvin harvoin tilanne on kuitenkaan niin toivoton ja paha, kuin miltä se omassa mielessä juuri silloin tuntuu, kun ei ole tietoa!

Tulosten tultua ja hoitosuunnitelman selvittyä ainakin itselläni helpotti toistamiseen, vaikka osa tuloksista ahdistikin. Itse syyllistyin sitä ennen hirvittävään tiedonhaun tarpeeseen ja surffailin ja etsin tietoa lääkkeistä, tuloksista, ennusteista päivät pitkät. Syöpä pyöri ajatuksissani koko ajan ja koitin saada muodostettua jonkinlaisen käsityksen omasta tilastani ja mahdollisuuksistani selvitä. Vasta onkologin tapaaminen ja hänen tulosteensa, joissa oli käyrin ja luvuin esitetty, kuinka tulen hyötymään hoidoistani rauhoitti minut.

Ensimmäistä solunsalpaajaa jännitin vähän etukäteen, mutta kun sen olin saanut tuntui ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen, että nyt sairauttani hoidetaan. Minua hoidetaan. Ensiviikolla saan kolmannen solunsalpaajatiputuksen, oikein odotan sitä. Kun se on suonessa, ovat hoitoni siltä osin jo puolessavälissä. Enää ei ahdista eikä pelota, olen lääkärien valvonnassa nyt. Solumyrkytkään ei ole niin kauheita, kuin etukäteen ajattelin.

Olen sairaslomalla, töihin ei riittäisi intoa eikä energiaa, haluan hoitaa mieltäni nyt. Harrastan voimieni mukaan, eli niinä päivinä kun voin hyvin. Muuten koitan ulkoilla ja puuhastelen kotona. Kevät ja kevä on ihanaa aikaa olla toipilaana, luonto herää ja on valoisaa, uskon että sekin vaikuttaa mielialaan.

Se mitä yritän sanoa, että kaikki me olemme kokeneet saman pelon, samat mustista mustimmat ajatukset. Uskokaa pois, kyllä se olo vielä helpottaa! Tänne voi purkaa sydäntään ja muotoilla sanoiksi ne ajatukset joita päässä pyörii. Kaikkia ei välttämättä voi edes lähimmille terveille ihmisille ympärillään ääneen lausua. Jotenkin heitä haluaa säästää, enkä tiedä pystyvätkö he ymmärtämään esimerkiksi sen kuolemanpelon, mitä syöpään sairastunut ainakin jossain vaiheessa kokee.

Voimia tähän hetkeen, ja kyllä se suru ja pelko vielä väistää sydämestä, pikkuhiljaa niiden tilalle alkaa tulla valoa ja iloa, ihan pienistä jokapäiväisistä asioista, niistäkin, jotka ennen tuntuivat itsestäänselvyyksiltä. Syöpä pysäyttää, muttei lopullisesti. Sen jälkeen jos/kun sopeutuu sairauteensa, voi käydä niinkin että elämä on entistä ehompaa :)
kevätmieli | 29.4.2007 klo 14:21:52