Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Odottelua
PirreMinulta leikattiin vuonna 2000 osapoistolla rinnasta mikrokalkkia, jossa sitten onnekseni ei ollutkaan syöpäsoluja. Kaikki kauhut tuli silloinkin koettua plus vielä vuosia sen jälkeen. Olin silloin kaksi viikkoa sairaslomalla, enkä huonon ilmapiirin vuoksi kertonut siitä yleisesti. Ajattelin, että saisin osakseni säälittelyä ja leiman otsaani. Kun palasin sairasloman jälkeen töihin, minua ei jaksamisen suhteen armahdettu yhtään. Päinvastoin sain kuulla ikäviä kommentteja siitä, kuinka töitäni oli poissa ollessani jouduttu hoitamaan. Asian salaamisestakin aiheutui stressiä, enkä pystynyt käsittelemään asiaa kunnolla mielessänikään moneen vuoteen.
Kun tästä samasta rinnasta viime syksynä löytyi mikroskooppinen syövän esiaste (ensin sitä luultiin paljon suuremmaksi ja vaaralliseksi), ja se poistettiin kokonaan, kerroin töissä avoimesti. Sain uskomattoman paljon tukea ja myötäelämistä, jota ilman olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Sairauslomatodistuksissani on ollut pelkkä koodi. Vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä ryhtyä selvittämään mitä se tarkoittaa.
Paniikki on tuttu tunne, mutta sittenkin: älä murehdi etukäteen.
t. Tigerlily
- OdotteluaPirre
- Re: OdotteluaMeriTuuli
- Re: Odotteluakevätmieli
- Re: OdotteluaPirre
- Re: OdotteluaMeriTuuli
- Re: OdotteluaTigerlily
- Re: Odotteluasanteri
- Re: OdotteluaBritney