Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Elämä voittaa?

Täälläkin on jo parempi fiilis kuin aamulla. Mieheni ja koiran kanssa tehtiin lenkki oikein metsässä hänen ehdotuksestaan. Uskomattoman raskas oli nousta läheiselle "vuorelle", mutta ne näkymät sieltä yli Längelmäveden kun aurinko siinti... Tuli mieleen viime kesä, kun helteessä siellä istuskelin ja rapsuttelin koiraa korvan takaa. Edellisen kerran kiipesin vuorelle joulukuussa, diagnoosini aikoihin. Silloinkin olin aivan hengästynyt, olin ollut kaksi kuukautta sitkeässä flunssassa. Nyt ajattelin kiivetessäni, että en hengästy siksi, että olisin sairas, vaan siksi, että saisin jatkossa olla terve.

Minä olen miettinyt tuota peruukkiasiaa.. Minäs siis harrastan koirani kanssa kaikennäköistä, mm. tottelevaisuuskoulutusta. Näin sellaisen mielikuvan, jossa olen suorittamassa sporttisesti kesällä sen kanssa seuraamisliikettä ja yhtäkkiä tuuli heittää peruukin päästäni kentälle. Koira luulee sitä leluksi ja ryntää sen perään ja alkaa "tapporavistella" sitä kuin jänistä... Nojoo, ois siinä ihmisillä varmaan näkemisen arvoiset ilmeet :o
kevätmieli | 29.3.2007 klo 14:01:42