Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
hei
minulla kanssa todettiin ensinmäinen rinta syöpä viisi vuotta sitten. tehtiin osapoisto rintaan.sitten alkoi sädehoidot ja sen jälkeen sytostaatti hoidot. hoidot oli rankat mutta jaksoin mennä eteen päin perheen avulla joka antoi minulle voimia. viisi vuotta meni hyvin tammikuulla todettiin että syöpä on uusiutunu. tuntui että pohja putoaa jalkojen alta.aattelin ei voi olla totta, taas alkaa kaikki alusta. Tammikuulla leikattiin koko rinta ja samalla tehtiin uusirinta kielekkeestä siinä tuli takapakkia rinta ei ruvennu verta pumppaamaan niin kun olisi pitänyt.Jouduin leikkaussaliin uudelleen tehtiin korjauksia sitten rinta rupesi toimimaan. nyt alotettiin sytostaatti hoidot pari viikkoa sitten.Hoitoja yhteensä kuusi kertaa kolmen viikon välein.Hiukset lähtee melko varmasti ja saattaa lähteä myös kynnet. rankka kesä on edessä mutta on jaksettava mennä eteen päin jälleen kerran. onneksi on perhe tukena. En aio luovuttaa olen vasta 41- vanha. vielä on kokematta ja näkemättä paljon.- Re: uusiutunut rintasyöpäTinttamari
- Hei MirjaTinttamari
- Re: Hei MirjaMirja
- Re: uusiutunut rintasyöpämarjatta
- Re: uusiutunut rintasyöpämarjatta
- Re: uusiutunut rintasyöpämarjatta
- Re: uusiutunut rintasyöpämarjatta
- heipirjo.k
- Re: heimarjatta
- moropirjo.k
- Re: moromarjatta
- Re:hei taaspirjo.k
- Re: Re:hei taasmarjatta
- Hei taaspirjo.k
- Re: Re:hei taaspirjo.k
- Re: Re:hei taasPirkko
- Re: heiPirkko
- Re: heiMalla
- Re: No heipä heiPirkko
- Re: No heipä heiMalla
- Re: No heipä heiPirkko
- Re: No heip� heiMalla
- Re: No heipä heiPirkko
- Re: No heipä heiriksulainen