Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: pää ja jo hattukin täynnä kysymyksiä
Heippa!Minä olen tosiaankin elänyt tämän asian kanssa kolme kuukautta. Sairaus todettiin 15.12 leikkaus oli 15.1.07. Toipunut olen hyvin tosin olen vielä sairaslomalla. Jatkohoitoni on 6xsytostaatit + 5v. hormonihoitoja. Olen todellakin saanut hyviä vastauksia täällä ja myös naistenklinikalla jossa minut Helsinkiläisenä hoidettiin. Ei kyllä ole käynyt yksityinen sektori edes mielessä sillä niin laadukasta on hoitoni ollut. Syöpähoitaja lisäksi sanoi, että näiden sairauksien hoitoihin eivät säästötoimenpiteet koske. Minulle ainakin tuo leikkaava lääkäri teki alustavan tutkimuksen ja piirsi rintaani alueen joka leikattiin. Nukutuslääkäri teki myös oman haastattelunsa ja kyseli mm. aikaisemmista leikkauksista. Labra+keuhkokuva kuuluvat myös ohjelmaan ennen leikkausta. Leikkaukseen menin maanantaina ja keskiviikkona olin jo kotona, tosin niitten dreenien kanssa mikä oli vähän hankalaa mutta ne sain pois perjantaina ja olo muuttui huomattavasti. Fysioterapiassa käyn joka viikko kun kainalon tyhjennyksen jälkeen käsi on vähän kireenä. Kahden viikon päästä leikkauksesta oli sitten jälkitarkastus ja siinä vasta lääkäri kertoi mitä löytyi ja miten jatkossa hoidetaan. Mene vaan luottavaisin mielin leikkaukseen olet hyvissä käsissä.
Lämpimin ajatuksi, Gradus II
- Re: pää ja jo hattukin täynnä kysymyksiäGradusII
- Re: pää ja jo hattukin täynnä kysymyksiäSyysunelma
- Re: pää ja jo hattukin täynnä kysymyksiäkevätmieli