Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: pää ja jo hattukin täynnä kysymyksiä

Hei! Yritä kestää. Minulta leikattiin pahanlaatuinen kasvain (läpimitta 5 mm gradus I) vasemmasta rinnasta 31.1.07. S-loma päättyi eilen, mutta tämän viikon olen vuosilomalla vielä. Sain tiedon taudistani 27.11.06 ensimmäisen kerran, kun lääkäri sanoi vahvasti epäilevänsä pahanlaatuista kasvainta. Laboratoriotuloksen vahvistus tuli monen mutkan kautta vasta 2.1.07. Odotus ja alku sairaudessani olivat tosi rankkaa aikaa. Olin monin tavoin aggressiivinen, vaikka se ei ulospäin ehkä näkynyt.
Olen toipunut leikkauksesta erinomaisesti. Haava oli kipeä ensimmäisen viikon. Kainaloon tuli nestepatti. Ihan kuin olisi ollut kananmuna kainalossa. Minulta poistettiin 8 vartijaimusolmuketta. Patti hävisi, kun suihkutin kainaloa ja kevyesti hieroin puhtaalla(!) pehmeällä sienellä kainalon terveitä kohtia ja monta kertasa päivässä tein annetun jumppaohjelman. Mielestäni ohjeen mukainen kaksi kertaa päivässä ei kuntouta kättä yhtään. Jumppa, venyttely ja hellävarainen painelu sattuu aluksi, mutta kannattaa. Nyt käyn jo sauvakävelyllä ja kivut ovat hellittäneet.
Jos sinulla on joku, jonka voit ottaa sairaalaan lääkärikäynneille mukaan, suosittelen sitä myös. Minulla on ollut välillä sekä mies että 24-vuotias poika. Joskus olen ollut yksin. On helpompi istua odotustilassa, kun on joku tuttu vieressä. Varmaan itse tiedät, mikä sinulle on paras vaihtoehto. Kannattaa kuitenkin antaa itselle lupa olla sairas ja heikkokin, niin voimat palautuvat taas entiselleen.
Syöpähoidot ovat kehittyneet valtavasti, eikä toivottomuuteen tarvitse vajota. Selviät kyllä pikku hiljaa, kunhan jollain tavalla totut asiaan. Hoitohenkilökuntaan voi luottaa ja tuntuu, ettei syöpähoito ole ensimmäisiä säästökohteita sairaanhoidossa.
Kaikkea hyvää sinulle. Lämpimin ajatuksin!

liisukka | 19.2.2007 klo 14:29:39