Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Leukkarit ja neutrofiilit

Hei

Minulla Neulasta kuului hoitosuunnitelmaan jo alusta lähtien. Arvatenkin syynä oli se, että tauti oli jo paikallisesti laajalle levinnyt, eikä minkäänlaista riskiä hoitojen viivästymisestä haluttu ottaa - varsinkin kun sytot päästiin aloittamaan vasta leikkauksen jälkeen. Lisäksi minulla oli muitakin tekijöitä, jotka puhuivat Neulastan puolesta: valmiiksi alhainen valkosolujen taso, pienet lapset perheessä ja allerginen nuha lisäämässä infektioalttiutta. Myös taipumus virtsatietulehduksiin otettiin suunnitelmassa huomioon.

Minulle Neulasta oli tosi hyvä lisä hyvän hoitorytmin ylläpitämiseksi - vaikkakin sairastin muutaman tulehduksen, ja hoitoja jouduttiin antibioottikuurien takia siirtämään. Lopputulos oli silti hyvä, eikä tauti ole ennusteestaan huolimatta uusinut. Verenkuva on nykyään täysin normaali - vaikkakin valkosolujen palautuminen entiselle tasolleen vei sädehoitojenkin jälkeen joitakin kuukausia. Se (Neulasta) oli sellaista "piiskaa" että valkkarit ilmeisesti päättivät jäädä vähäksi aikaa luuytimeen lepäämään, ollakseen sitten valmiina kun niitä oikeasti tarvitaan.

Kokemukseni sytoista rajoittuvat vain taxoon ja CEF:iin. Taxoista tuleva valkosolujen romahdus on nopea, mutta tilapäinen, ja usein neutrofiiliarvojen korjautuminen on vain vuorokausista kiinni. CEF sen sijaan toimii toisin. Pudotus on hidas ja loiva, eikä palautuminenkaan enää tapahdu yhtä nopeasti kuin taxoteren aikana. Jos puhutaan vuorokausista, niin syvin neutrofiilien aallonpohja tulee CEF:n aikana noin 10 vrk tiputuksen jälkeen, siinä missä Taxoteren kanssa käydään pohjilla jo 5 vuorokauden sisällä. Lisäksi palautuminen tapahtuu kerta kerralta hitaammin, ja saattaa olla että viimeiseen tiputuskertaan ehtiminen on ilman apuja jo työlästä. Onneksi, CEF ei myllää yhtä pahasti suolistoa sekaisin, ja näin osa suoliston bakteerikannasta pystyy pitämään immuunipuolustusta yllä.

Minä en hoitojen aikana vältellyt yleisötilaisuuksia enkä kuntosaleja, ennen kuin vasta sitten, kun alkoi influenssakausi ja viimeiset sytot olivat käsillä. Silloin oli jo niin väsynytkin, että mielellään jo kuunteli näitä kehonsa "herkkiä viestejä".

Uskon, että Sinulla menevät hoidot ihan hyvin, kun syöt ravitsevaa ruokaa ja lepäät aina, kun siltä alkaa tuntua. Myös kevyt puuhailu ja kävely ulkoilmassa piristää kummasti, silloin kun pää tuntuu raskaalta ja sydän väpättää. Voi tehdä yllättävänkin hyvää välillä hidastaa vauhtia ja ihailla luontoa ihan rauhassa. Tämä on nyt aikaa Sinua itseäsi ja toipumistasi varten.

Terveisin

Karhutar | 22.9.2011 klo 09:33:43