Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Mitä odotettavissa?
Hei Marru. Aika nopeasti sä pääset leikkaukseen, turha sitä on pelätä. Sairaalassa ei joudu olemaan kuin pari kolme päivää. Solunsalpaaja tai sädehoidot alkaa yleensä noin parin kuukauden kuluttua leikkauksesta tai sitten kun haava on kokonaan parantunut. Se haava on tietysti vähän kipeä, kerää nestettä, jota minä ainakin jouduin käymään sairaalassa poistattamassa. Minut leikattiin elokuussa 2006 (poistettiin koko rinta). Leikkauksen jälkeen oli 1 kk sairaslomaa. Sitten kun hoidot alkoivat lokakuun puolessavälissä, olin töissä voimieni mukaan. Sytostaattihoidot tulevat 6 kertaa 3 viikon välein ja nyt hoitojen loppuaikana en ole jaksanut olla töissä. Kysy vaan rohkeasti lääkäriltä mikä sinua askarruttaa, laita vaikka aina lapulle ylös, kun jotain tulee mieleen. Ymmärrän, että sitä on hädissään ja neuvoton, mutta täältä saa uskomattoman paljon lohtua ja tukea niiltä, jotka ovat kokeneet saman. Yritä vain pitää mieli pirteänä, siitä on suuri apu, ettei vaivu synkkyyteen. Jaksamista sulle. T Siskosinikka- Mitä odotettavissa?Marru
- Re: Mitä odotettavissa?siskosinikka
- Re: Mitä odotettavissa?Syysunelma
- Re: Mitä odotettavissa?niisku
- Re: Mitä odotettavissa?minnuli
- Re: Mitä odotettavissa?Sartsa
- Re: Mitä odotettavissa?lokakuu
- Re: Mitä odotettavissa?Sartsa
- Re: Mitä odotettavissa?Syysunelma
- Re: Mitä odotettavissa?lokakuu
- Re: Mitä odotettavissa?Sartsa
- Re: Mitä odotettavissa?pirjolea
- Re: Mitä odotettavissa?Sartsa