Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: papa 3, loop-konisaatio

Hei, Löytyisiköhän täältä apua minulle? Olen 26-vuotias nainen ja minulla on ollut papassa muutoksia (luokkaII) nyt vuoden ajan ja niitä on seurattu. Nyt olin uudessa papakokeessa ja minun piti saada tulokset emaililla lääkäriltäni. Tänään huomasin että lääkärini oli yrittänyt soittaa, mutta en saanut häntä enää kiinni ja paikalla hän on seuraavan kerran vasta parin viikon päästä. Minuun iski ihan kamala paniikki, mitäköhän kauheaa sieltä on nyt löytynyt. Viimeksi lääkäri vakuutteli, ettei syöpä tai esiaste voi kehittyä puolessa vuodessa tai vuodessakaan, mutta nyt olen täysin paniikissa, että mitä jos minulla kuitenkin on nyt löytynyt syöpä tai sen esiaste? Voisinkohan saada tuloksiani jonkun toisen lääkärin kautta ettei minun täytyisi odotella niin kauaa lääkärini paluuta? Lapsia minulla ei ole, mtta nyt huolestuttaa voinkohan ikinä saadakkaan tai vaikuttaako tämä nyt siihen. Voiko papa II muuttua syöväksi puolessa vuodessa (tällöin olin viimeksi kontrollissa) ?? Osaisiko joku neuvoa/rauhoitella minua? Olen aika yksin tämän asian kanssa eikä mieheni oikein osaa tukea minua pelkoni kanssa. :(
nuunu | 1.8.2006 klo 20:59:14