Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Tunnelmia ekan taxoteren jälkeen
Hei kanssakärsijät!Sain torstaina ensimmäisen taxo-tiputuksen. Aluksi meni kortisonin voimalla ihan kohtuudella. Ainoa, mikä pelästytti, oli kova hengästyminen mäkeä noustessa heti hoidon jälkeen. Tuntui, että happi loppuu kokonaan. Sitten meni mukavasti lauantai-iltaan saakka ja se oli ihan kortisonin ansiota. Lopetin sen ohjeen mukaisesti lauantaina ja heti alkoivat illala lihas- ja luustokivut. Koko yön särki tai jomotti kaikkia heikkoja kohtiani, kaularankaa, ranteita, kipua vatsan vasemmalla puolella, rakon seudussa..siis paikkkoja, joissa ennenkin tuntenut pienempää kipuilua. Ihmettelen sitä, miksi kortisoni lopetetaan niin yhtäkkiä. Kysyin sitä sairaalassa ja niin käskivät tekemään.
Yötä vasten otin panacodin, joka tuntui aiheuttavan taas oireita hapen saannissa. Jouduin haukkomaan henkeä, kuten viimeksi leikkauksen jälkeen, jolloin sain jotain kovempaa kipulääkettä. Nyt tuntuu, että temesta vaisi olla paras kipujen rauhoittaja, mutta sitä en vielä ole pyytänyt. Mitä kokemuksia muilla näistä kipuhoidoista tässä vaiheessa? Nukkumaan en viime yönä juuri pystynyt ja pitemmän päälle voi käydä raskaaksi. Stressiäkin pukkaa, koska luukartoituksessa jäi epäselviä asioita. Kulumavikoja ei siinä pystytty täysin erottamaan metastaaseista. Pitäisikö vaatia magneettikuvausta?
Kaikista huolista huolimatta olen kohtalaisen hyvällä mielellä ja toivon kaikille teille ihanille kohtalotovreilleni mukavaa sunnuntaita ja antoisia kesäpäiviä!
t. Sipriina
- Tunnelmia ekan taxoteren jälkeenSipriina
- Re: Tunnelmia ekan taxoteren jälkeenKehäkukka
- Re: Tunnelmia ekan taxoteren jälkeenKehäkukka
- Re: Tunnelmia ekan taxoteren jälkeenmaaliskuu