Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Opetus

Olen kokenut samoin kuin sinä, mieheni viimeinen vuosi oli yhtä tuskaa ja loppu sellainen, ettei ymmärrä miten tässä ajassa voi sellaista sattua, kun tuntuu ettei apua kipuun saa mistään. Koin kuoleman helpotuksena myös.

Mitäpä sitten opin siitä, kipu ja kärsimys ei ketään jalosta, seo aivan varmaa. Mutta eteenpäin katsoessa kaikki raha, tavara ja ura ovat aika epäolennaisia asioita, riittää kun tulee toimeen. Miksi haalia omaisuutta josta vain tapellaan ja verottaja vie osansa.

Minulla on myös se onni, että lapsenlapseni on 2 vuotias ihana pikku tyttö ja hänen henkisen hyvinvoinnin eteen tulen tulevaisuudessa tekemään kaikkeni. Muulla ei ole mitään väliä. Kuten mieheni viimeisinä aikoinaan sanoi, ettei elämässä ole mitään muuta tärkeää kuin lapset ja se totta.

Nautin suunnattomasti pikkuisen seurasta, olen asettunut hänen tasolleen, meillä on hauskaa leikeissä. Joka päivä saan huomata hänen oppineen jotain uutta. Kielelline kehitys, miten jännittävää serattavaa. Yksi asia on, etten pysty vastaamaan hänen kysymykseensä: Missä pappa on, onko pappa kovasti sairas.

Kuolemaa en osaa selittää, kun en usko mihinkään, niin en voi kertoa näitä taivaaseen menemisiäkään. Olen sanonut ettei pappa ole enää sairas ja hänen on hyvä olla, mutta mitä siitä lapsi sitten ajattelekaan, jos on hyvä olla niin miksei ole hänen kanssaan niin kuin ennen. Mutta kyllä kaikki aikanaan selviää, nautitaan lapsista, heissä on tulevaisuus. Kirjoitellaan, kyllä siitäkin on jotain apua.
vaimoke | 1.9.2006 klo 13:23:49