Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Isän lähdön lähetessä

Äitini kuoli 62 vuotiaana 28.11.07. Hoivasin ja vietin aikaani paljon äitini kanssa, käytännössä päivittäin tämän syksyn ajan. Suru ja luopuminen olivat läsnä kuukausien ajan jo ennen kuolemaa ja puhuimme avoimesti tulevasta. Luulin jotenkin varautuneeni tulevaan, kai ihminen jotenkin haluaa suojella ja valmistella itseään pahimman varalta. Nyt kun kaikki on ohi, huomaan että tähän ei voinut oikein mitenkään valmistautua. Suru ja ikävä nujertavan alleen toistuvasti, välillä kaikki energia tuntuu menevän pelkästään hengittämiseen- toisinaan on onneksi helpompaa. Kaipuu tuntuu musertavalta. Jotenkin pitäisi jaksaa kolmen pienen lapsen äitinä ja miehen vaimona, lisäksi töissä ennen kaikkea jatkaa omaa elämää, vaikka tuntuu, että pohja on vedetty pois. Ihmiset tulee jaoteltua niihin, jotka ymmärtävät ja ovat kokeneet samankaltaista ja sitten loput eli suurin osa pari-kolmikymppisistä, jotka eivät ole vielä (onneksi) vastaavaa kokeneet. Tuntuu, että ei jaksaisi normaalielämisen pinnallisuutta ja hypetystä asioiden äärellä, jotka omalta osaltani ovat menettäneet merkityksensä.

Oikeastaan se, mitä olin kirjoittamassa koskee niitä yhteisiä hetkiä jotka ovat teillä jäljellä: ne ovat arvokkaampia, mitä voisi kuvitellakaan. Ne hetket, joskus raskaatkin, saavat kultakehykset läheisesi kuoltua. Jos tuntuu luontevalta, on hyvä yrittää puhua vaikeista asioistakin, ainakin itsestä on tuntunut tosi tärkeältä tietää, mihin äiti halusi tulla haudatuksi yms.

Tämä oli tälläistä "Jouluyön hajatelmaa"- tämä jouluaatto on ollut raskaampi kuin osasin odottaa.
Elina | 24.12.2007 klo 22:15:09