Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Isän lähdön lähetessä

Olen pahoillani teidän kaikkien puolesta...liian monta samassa tilanteessa kanssani olevaa.

Me vietimme joulun perinteisesti koko perheellä, tosin yksi tärkeä henkilö oli muualla!...Mummolaan kokoontui puolenkymmentä lastenlasta odottelemaan joulupukkia ja yritimme taikoa heille oikeaa lasten joulun tunnelmaa.Aivan kamalaa. Omassa palleassani oli tuskan möykky, joka haittasi jo hengittämistäkin...koko ajan tunsin äitini vierelläni laittamassa jouluruokia, vaikka todellisuudessa hän oli yksin sairaalassa, ikävää vain , ettei tuo läheisyyden tunne tuonut lohtua, ainoastaan surua.

Monta itkua ehdimme me aikuiset käydä itkemässä lapsilta salassa, ennenkuin ilta oli kahlattu läpi.Toki kaikki lapset tietävät mikä on tilanne, mutta lapsen mieli on siitä armollinen, ettei se jatkuvasti pyöri saman asian ympärillä.

Läheisen kuolema tai vakavasti sairastuminen näin suurten juhlapyhien läheisyydessä jotenkin korostaa tuskaa. Samat tuskat ovat vielä monesti edessä, kun vuoden aikana tulee niitä hetkiä, jolloin erityisesti olemme kokoontuneet perheellä yhteen. Entäpä lastenlasten rippijuhlat, lakkiaiset, häät...yms., kaikki ne tuovat taas surun kipeämmäksi, koska äitinikin on vasta himpun yli kuusikymmentä, joten odotettavissa olisi ollut hänen osallistuminen kaikkiin ed.mainittuihin juhliin.

Itse toivon, teidän monen muun lailla, että äitini pääsisi piakkoin matkaan. Tämä hemmetin taistelu syöpää vastaan muuttuu koko ajan rumemmaksi. Haluaisin niin säästää vanhempani sen kokemiselta. Isäni tuska ja äitini huono-olo sekä murhe meidän muiden tuskan näkemisestä, tuntuu raastavalta.

Toki tiedän, että lopulliseen menetykseen emme varmasti ole kukaan valmistautuneet, ja suru tulee olemaan musertava. Meidän kohdalla tauti, terveenä painattavasta teräs-äidistä, sängyn pohjalla kärsivään pois pääsyä toivovaan väsyneeseen taistelijaan, on edennyt ihan muutamassa viikossa. Niinpä aikaa sopeutua tähän kaikkeen ei ole ollut kovin paljoa. Tuska, raivo, epäusko, syyttely ja itsesyytökset pyörivät meidän kaikkien mielessä vielä kauan yhtenä mylläkkänä...itseäni pelottaa eniten isäni selviytyminen tästä kaikesta. Meillä lapsilla on perheemme lähellä koko ajan, mutta isäni joutuu kuitenkin kohtaamaan tyhjän talon joka päivä. Tietysti me tuemme häntä ja olemme läsnä arjessa, mutta siltikään se ei ole läheskään sama asia.

Voimia teille kaikille. Muistakaa levätä ja huolehtia itsestännekin. Suru on aikanaan vain surtava läpi, kuten joku tuolla totesikin.
kaamos | 26.12.2007 klo 09:40:31