Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: samoja tunteita ja kokemuksia

Minäkin olin talvella yksin opsikelemassa toisessa kaupungissa.
Yllättävää onkin ollut minulle se, että minusta tuntuu siltä, että nyt taas kotona on paljon vaikempaa olla. Täällä on kaikki muistot niin pinnassa ja samat ihmiset kuin ennen ympärillä. Silti tunnen itseni niin kovin yksinäiseksi.
En tiedä johtuuko se siitä, mutta tunnen että olen itse niin kovin eri ihminen kuin ennen. Kaikki muut taas ovat "samoja", mutta itseäni en aina oikein edes tunnista enää.
Ja samalla kaipaan sitä aikaa kun kaikki oli "niinkuin ennen". Ja silti mikään ei ole niinkuin ennen.

Luin noita vanhempia viestejä ja niihin ei näköjään pystynyt enää vastaamaan, mutta löysin hyvän kuvauksen joka sopii niin hyvin myös omaan olotilaani:

"Hallitsevin tunne minulla on yksinäisyys. Vaikka minulla on lapsia, aviomies, veli ja ystäviä, tunnen itseni kovin yksinäiseksi. Kukaan tutuista ei jaa samanlaista elämäntilannetta (paitsi te nettitutut) ja siksi kaikki tuntuvat etäisiltä. Tuntuu, etten oikein osaa enää olla kenenkään kanssa. Ystävätkin tuntuvat olevan omissa arjen touhuissaan eivätkä ehdi kovin usein nähdä tai soitella. Tavatessa ei välttämättä ole oikein puhuttavaa. Äidin kuolemaa kukaan ei tunnu enää muistavan, onhan siitä heidän mittapuunsa mukaan jo kauan. Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia? "

No, minusta tuntuu juuri tuolta. Naurettavinta on juuri se, kun ihmiset kuvittelevat että minulla menee jotenkin hyvin...
Kukaan ei vain oikeasti tajua miltä nämä asiat tuntuvat vielä pitkään jälkeenpäinkin.
Isla | 6.7.2007 klo 16:00:43