Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Paranemisen toivosta
Hei Sanaton,Syövät ovat erilaisia, ja jotkut niistä ovat parantumattomia. Se on tosi asia, ja sen myöntäminen vaatii rohkeutta. Mahdollisuus taistella on kuitenkin myös parantumattomissa syövissä, ja se on sitä, että uskaltaa toivoa ja vaatia itselleen hyvää kuolemaa - mitä tahansa se sitten itse kunkin kohdalla merkitsee. Se on myös jälleennäkemisen toivoa ja kiitollisuutta yhdessä eletyistä päivistä.
Minusta oli surullista, kun appiukkoni kuollessa kukaan ei kysellyt hänen oikeuttaan hyvään kuolemaan, vaan vielä kaksi kuukautta ennen lähiomaiset puhuivat vain parantavista hoidoista tai yleensäkin hoidoista, joilla taudin eteneminen voitaisiin pysäyttää. Minä olisin halunnut sanoa, että haimasyöpää ei siinä vaiheessa pysäytä enää mikään, mutta se olisi ollut liian raakaa, varsinkin kun epäilin potilaan itsensä ajattelevan asiaa koko ajan: eihän hän muuten olisi ollut niin omiin maailmoihinsa vetäytynyt.
Niinpä kyselin mieluummin, "oletteko ajatelleet, että joskus tämä loppuu" ja että "onko teille kerrottu terminaalivaiheen hoidoista" ikään kuin se nyt olisi tätä "toiveikasta" joukkoa niin kiinnostanut. Mutta yritin edes, vaikka tuntuikin pahalta jättää appiukko omaistensa puuhakkuuden armoille, olihan se kuitenkin heidän tapansa valmistautua väistämättömän varalle.
Minulla on vieläkin iso kynnys osallistua tänne keskusteluun, koska tämä on kuitenkin teidän omaisten eikä meidän syöpäpotilaiden foorumi. Silti tuntuu hyvältä joskus kirjoittaa jotakin ja osallistua asioihin, joista kuitenkin _luulee_ tietävänsä jotakin, koska kuolemaa ja elämää ajattelee jokainen syöpään sairastunut ihminen, niillä resursseilla ja siinä porukassa, joka hänelle on annettu.
Voimia Sinulle Sanaton, olet varmasti oikealla asialla!
T. Karhutar
- Paranemisen toivostaSanaton
- Re: Paranemisen toivostaKarhutar
- Re: Paranemisen toivostaSanaton
- Re: Paranemisen toivostakevätuni
- Re: Paranemisen toivostamamma81
- Re: Paranemisen toivostaEnkelintytär
- Re: Paranemisen toivostaSanaton
- Re: Paranemisen toivostaEnkelintytär
- Re: Paranemisen toivostasantra
- Re: Paranemisen toivostaEnkelintytär