Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Paranemisen toivosta

Täsmennän vielä ajatuksiani Karhuttarelta ja amh:lta saamani palautteen innoittamana.

Olen aivan yhtä vakuuttunut kuin useimmat muutkin siitä, että toivo on välttämätön voimavara, jota ilman ihminen ei kerta kaikkiaan jaksa elää. Kysymys on vain siitä, mitä kannattaa toivoa. Jos toivoo sellaista, mitä ei oikeasti voi saada, ajautuu tilaan, jossa joutuu koko ajan torjumaan totuutta.

Vaimoni ja minä olemme eläneet onnellisen elämän. On kauheaa ajatella, että kaikki pian katkeaa - tai on jossakin mielessä jo katkennut. Sen ainoan pienen lohdun, jonka löydän, löydän tiedosta, että me kaikki kuolemme. Tästä näet seuraa, että jos ihmisellä ylipäänsä voi olla toivoa, hänen toivonsa ei voi perustua oman tai läheisen elämän ikuiseen jatkumiseen tässä ajassa. Toivo täytyy löytää joko menneisyydestä tai sitten sellaisesta tulevaisuudesta, joka ulottaa lonkeronsa tämän ajan ulkopuolelle.

Uskostahan tässä on kysymys, luottamuksesta siihen, että vaikka tulevaisuutemme tässä ajassa on mennyttä, menneisyys jossain mielessä jää olemaan aina. Ehkä kysymys on siitä, että koko ajan käsite (tai ainakin se, miten annamme oman kokemuksemme ajasta dominoida ajatteluamme)on harhaa. Kai tämä johtaa olettamaan jonkinlaisen tuonpuoleisen todellisuuden.

Voihan asia olla niinkin, että kaikki uskonnolliset rakennelmat ovat valhetta ja toivo on siten aina pelkkää harhaa. Mutta sittenkin näen, että jos toivoni perustuu uskoon, että vaimoni tässä ajassa paranee, tuo toivo ei voi muuta kuin murentua. Sen sijaan sillä toivolla, joka kestää kuolemankin todellisuuden, on edes jotakin mahdollisuutta kestää.

Ajattelen kiitollisuudella kaikkia teitä, jotka toivotte vaimolleni kaikkea hyvää ja jotka haluatte lohduttaa myös minua. Koen, että kysymys on oikeastaan rukouksesta. Sanon näin siitä huolimatta, että vaikka minulla on paljon rakkautta ja jonkin verran toivoakin, varsinainen uskoni on perin hatara.
Sanaton | 3.12.2007 klo 20:01:18