Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: epäreilua
Kiitoksia lohdutuksen sanoistanne. Äitini syöpä on levinnyt todella niin pitkälle, ettei edessä ole muuta kuin hyvän lopun tekeminen hänelle. Siinäpä onkin ongelmaa kerrakseen...itse ajattelin, että hyvä loppu äitini elämälle löytyisi kotoa, mutta nyt en enää ole niin varma. Jotenkin asiat tulevat eteen liian nopeasti meille koko perheelle, kukaan ei ehdi edes ajatella sopeutuvansa tai miettivänsä niitä viime hetkiä. Itse yritän realistina miettiä koko ajan mitä äitini haluaisi, mutta kun samalla tuntuu kuin loukkaisin muita läheisiä. En ole tarpeeksi optimistinen, en tarpeeksi empaattinen ja tunnen itseni jopa kylmäkiskoiseksi miettiessäni, että miten tästä eteenpäin...Ajattelen, että äitini oloa helpottaa varmasti nopea pois pääsy ja tieto siitä, että me muut kyllä pärjäämme. Pärjäämmehän me toki, mutta se vaatii vielä monta metsään huuto reissua itseltänikin...luoja, että tämä sattuu.Koskaan en tätä ennen tiennyt kuinka vaikeaa on jäädä jäljelle...vaikka aina järjellä asiaa mietinkin. Järki ja menettämisen tunne nyt vain ovat kaksi ihan eri asiaa. Pahinta tässä koko rulijanssissa on olla se "kovis", joka kertoo toisille ne paskat uutiset...hoitaa käytännön asiat ja leikkii reipasta...vaikka samalla sydän pakahtuu kun seuraa toistenkin tuskaa omansa peittäen.
Mietin kuin minulla sentään on oma perhe,. mutta entäpä isäni...miten vakuutan hänet elämisen oikeutuksesta ja saan katsomaan taas tulevaisuuteen. Lapsenlapset tarvivat pappaa, lapset tarvivat vielä pappaa...mutta toisaalta mikä oikeus meillä on vaatia? Toisaalta ajattelen asian niin, että meitä kaikkia elämä velvoittaa...elämme täällä jotain varten ja elämisen ainutkertaisuus ei saisi meiltä keltäkään, edes tuskamme keskellä, unohtua.
Voimia teille kaikille tuskanne keskellä.
Sain juuri käsiini hyvän runon:
HIEKKAAN PIIRRETTY ELÄMÄ
Näin yöllä näyn sellaisen,
että Jeesuksen kanssa rannalla astelen.
Luoja näytti hiekassa kuvina sen, millainen
elo oli ollut tään ihmisen
Koko eloni kaari oli piirretty hiekkaan, sen
siitä lukea sain, ja silloin huomasin, kuinka
hiekassa astui kahdet jäljet rinnakkain.
Toiset jäljet olivat omani, heti toisia
tuntenut en, mutta silloin ääni taivaasta kuiskas,
ne jäljet on Jeesuksen.
Koko eloni hiekassa nähdä sain, yksi asia silti
mua vaivasi vain, yhdet jäljet näkyivät kohdissa
niissä, missä elämän myrskyt mua painoi ja missä
elämän raskaat aatokset mun sieluani kaivoi.
Katsoin ylös pilviin ja kysyin Luojaltain, miksi
häipyivät välillä jälkeni mun ja hiekassa näkyy
vain jälkesi sun?
Minä lupasin kerrain Luojallein, että kuljen Sen
rinnalla ain, miksi kuitenkin rannan hiekassa
niin usein on jäljet yhden vain.
Tähän Jeesukselta kuitenkin heti vastauksen sain:
Rakas lapsonen, rakkaus sielussain soi,
sua koskaan en yksin jättää en voi.
Yhdet jäljet hiekassa kertovat siitä,
että ihmisen voimat eivät aina riitä.
Siks` kantaa sua käsilläin sain, jolloin hiekkaan jäi
yhdet jäljet vain.
Todella kaunis runo, vaikka en itse kovin uskonnollinen olekaan. Kertoo jotain myös siitä miten meidän ihmistenkin pitäisi toimia toistemme tukena vaikeuksien keskellä.
- epäreiluakaamos
- Re: epäreiluaSahrami
- Re: epäreiluakaamos
- Re: epäreiluaSahrami
- Re: epäreiluaSanaton
- Re: epäreiluakaamos
- Re: epäreiluaSanaton
- Re: epäreiluakaamos
- Re: epäreiluaSanaton
- Re: epäreiluatytyrna
- Re: epäreiluaepi23
- Re: epäreiluaKarhutar
- Re: epäreiluaEnkelintytär
- Re: epäreiluakaamos
- Re: epäreiluaSanaton
- Re: epäreiluasuvi06
- Re: epäreiluaKarhutar