Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Osa- ja kokopoisto

Hei, minulle tehtiin myös ensin osapoisto. Ennen leikkausta lääkäri kuitenkin sanoi, että voi olla, että koko rinta on poistettava, mikäli varsinaisen kasvaimen vieressä olevast pienemmästäkin muutoksesta löytyy syöpää. Kysyin mikesi voi jo samalla leikata kokonaan rintaa pois, koska se olisi tuntunut varmemmalta päästä pois taudista. Lääkäri kertoi melko perusteellisesti niistä haitoista, joita kokopoisto ja kainalon tyhjennys aiheuttaa ja siihen oli tyytyminen. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kuukauden päästä osapoistosta olin taas leikkauspöydällä ja rinta poistettiin kokonaan samoin imusolmukkeita kainalosta. Olo oli henkisesti helpottunut leikkausen jälkeen vaikkakin toipuminen ja käden kuntoutus aikansa veikin. Jotenkin tuntuu olo varmemmalta kun sitä rintaa ja siinä mahdollisesti olevia pesäkkeitä ei ole enää. Käsikin on kuntoutunut hyvin, eikä rinnan puuttuminen elämää normaalisti mitenkään haittaa. Vaikka olen nuori, 43v, niin ei ainakaan nyt tulisi mieleenkään rakennuttaa uutta rintaa siihen tilalle. Tulin muuten juuri lakkasuolta. Nautin täysin siemauksin tarpomisesta, suon tuoksuista ja astiassa olevista herkuista. Toissa kesänä ajattelin sen olevan viimeinen suollatarpomiskesä kun odottelin leikkaukseen pääsyä, enkä tiennyt mitä on edessä...mutta niin vain porskutellaan. Nauttikaa kesästä, kukin tavallanne#
mervi | 18.7.2006 klo 19:01:23