Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Tramin jälkeen
Hei Gini, Millis, Tigerlily ja Lumikide!Minulla myös läpikäytynä tram-operaatio kesällä -05. Kolme vuotta oik.rinnan poiston jälkeen. Lobulaarinen rintasyöpä
oli, vartijaimusolmukekartoitus, jonka seurauksena kainalo säästyi, kun ei ollut syöpäsoluja kainalon imusolmukkeissa.
Liitännäishoidoilta myös säästyin, josta olen kiitollinen.
Vuoden myös lihotin itseäni, jotta saan tramin omasta kehostani ilman silikonia, kapseloitumisriski kuiten olemassa. Tram-operaatiossa oli takkuilua, kun laskimo ei heti alkanut vetää, mutta välittömästi uuden nukutuksen ja leikkauksen myötä onnistui. Nyt syyskuussa trammia vähän nostettiin ja pienennettiin. Haavat parantuivat nyt tosi hyvin, koska tramrinta oli ehtinyt kasvattaa uutta verisuonistoa itseensä vuoden ajan. Nyt rinnat ovat samankokoiset ja muotoisetkin. Nänninteko oli suunnitteilla joulukuun puolessa välissä tehtäväksi, mutta peruin leikkauksen. Plastiikkakirurgi kertoi, että uusi nänni yleensä madaltuu aika pieneksi ajan myötä. Päätinkin, etten enää halua leikkauksia, pärjään ilman nänniäkin. Odottelen nyt vain tatuointiin pääsyä eli sen kuitenkin haluan leikattuun rintaani. Mepiform-silikooniteippiä, arpien hoitoon olen myös käyttänyt, parhaillaan pidän teippejä. On todella hyvät ja näyttää auttavan. Onhan ollut melkoinen rulianssi, mutta ihminen kummasti kaikkeen tottuu.
Minulle tuli mondorin syndrooma, imusuonet/-solmukkeet tulehtuivat ensin vatsan alueelta ja myöhemmin leikatun rinnan alueelta. Meni vuosi, kun oire oli ohi. Nyt kun korjattiin trammia ja poistettiin vas. kainalosta ylimääräinen rintarauhanen, taas imusuonet/solmukkeet tulehtuivat ja olo on tukkoinen. Vakiokontrolli on 2 vkon kuluttua, mammografia, ultra ja koetulosten kuuleminen. Verikokeissa kävin pari päivää sitten. Pieni huoli iskee "kiinni", kun jotain uutta oiretta pukkaa, olen kuitenkin luottavaisella mielellä, että imusuonten tulehtuminen johtuisi em. rintarauhasen poistosta kuten aikaisemminkin.
Tänä päivänä on hyvät hoidot olemassa, kiittää saa tutkijoita ja hoitohenkilökuntaa. Itse on myös tsempattava, eikä jäädä sängyn pohjalle murehtimaan. Itkut on itkettävä välillä, mutta taas vain elämään mukaan.
Voimia, iloa kanssasisarille ja mukavaa joulun odotusta!
T. Iirisrukka
- Tramin jälkeenGini
- Re: Tramin jälkeenMillis
- Re: Tramin jälkeenLumikide
- Re: Tramin jälkeenMillis
- Re: Tramin jälkeenTigerlily
- Re: Tramin jälkeeniirisrukka
- Re: Tramin jälkeenTigerlily