Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Tramin jälkeen

Minun syöpäni löytyi tammikuussa 2004 ja rinta poistettiin silloin. Sain hoidot kaikilla herkuilla, eli sytostaatteja nestemäisenä muotona ja tabletteina. Sitten 25 kertaa sädehoitoa ja nyt sitten olen kaksi vuotta syönyt antiestrogeenia.
Kyllä tuo kaksi vuotta ilman toista rintaa oli melkoisen kova kokemus. Kesäajat olivat pahimpia, kun olisi halunnut pitää toppia kuumalla ilmalla, muttei voinut olla ilman rintsikoita, kun oli vaan yksi rinta. Silikoni kun ei pysynyt paikallaan ilman rintsikkaa. Ja mitä siitä vielä aiheutuikaan? Nyt olen fysioterapeutilta saanut jumppaohjelman toisen puolen niska ja olkapäävaivoihin. Kaksi ja puoli vuotta olen tehnyt kaiken toisella kädellä ja varonut leikattua puolta. Nyt on kaikki siltä puolelta ihan jumissa. Lapaluukin on monta senttiä korkeammalla ja olkapää ihan jumissa, lähellä "jäätymistä".
Silikonitissi jäi liian pieneksi kun tuo paino lisääntyi kun kasvatin vatsaa tuohon tramiin. Se kaikki aiheutti tuon toisen puolen vaivat.
Nännijonossa olen ja haluan sen. Uusi tisu on nätti ja ihan saman kokoinen kuin toinen.
Vuoden alusta alan sitten ottaa painoa pois ihan tosissani, sillä ylipaino on oikeasti pahasta syövän uusiutumisen kannalta. Ja liikuntaa lisää, sekin on hyvä "ehkäisykeino".
Millis | 15.11.2006 klo 22:55:15